Ulkomaat    |   HS-analyysi

Trump yrittää onnistua siinä, missä edeltäjät epäonnistuivat – Tapaa ensimmäistä kertaa palestiinalaisten presidentin ja tavoittelee rauhaa Lähi-itään

Trump esittänee Abbasille vaatimuksen, että palestiinalaisten on lopetettava avustusten maksaminen israelilaisia vastaan hyökänneiden palestiinalaisten perheille.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joutuu todella testaamaan sovittelutaitojaan, kun hän tänään keskiviikkona ottaa vastaan palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin Valkoisessa talossa.

Kyseessä on Trumpin ja Abbasin ensimmäinen tapaaminen, ja samalla ensimmäinen tilaisuus palestiinalaishallinnolle kertoa Yhdysvaltain uudelle presidentille palestiinalaisten näkemys Lähi-idän kriisistä.

Trump tapasi Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Washingtonissa jo helmikuussa.

”Presidentin perimmäinen tavoite on saada alueelle rauha”, Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer sanoi tiistaina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Trumpin tavoitteena on onnistua siinä, missä hänen edeltäjänsä ovat epäonnistuneet, eli löytää ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin.

Trumpin oman hallinnon politiikka on tosin vielä äärimmäisen epäselvä.

Presidenttikautensa alussa Trump irtisanoutui kahden valtion ratkaisusta eli itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamisesta Israelin rinnalle. Hän myös lupasi, että Yhdysvaltain lähetystö siirrettäisiin Tel Avivista Jerusalemiin.

Lähetystön siirtäminen olisi tulenarkaa, koska sekä palestiinalaiset että Israel haluavat Jerusalemin pääkaupungikseen. Se tarkoittaisi periaatteessa sitä, että Yhdysvallat tunnustaisi Jerusalemin Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi.

Yhdysvallat ei ole vieläkään täysin luopunut ajatuksesta lähestystön siirtämisestä. Tästä huolimatta Trumpin hallinto näyttäisi olevan kallistumassa kohti Yhdysvaltain perinteisesti noudattamaa politiikkaa Lähi-idässä.

Helmikuussa Trump pyysi Israelin pääministeriltä Benjamin Netanjahulta lehdistötilaisuudessa, että Israel pidättäytyisi siirtokuntien rakentamisesta Länsirannalle.

Juutalaissiirtokunnat ovat yksi merkittävimmistä esteistä itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamiselle.

Trumpin ja palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kahdenkeskisille ja ryhmäneuvotteluille on varattu israelilaismedian mukaan tänään yli kaksi tuntia.

Molempien osapuolten odotetaan lypsävän toisiltaan myönnytyksiä, jotka toimivat edellytyksenä uusien rauhanneuvottelujen käynnistämiselle palestiinalaisten ja Israelin välillä. Edelliset rauhanneuvottelut kariutuivat vuonna 2014.

Abbas tulee hyvin todennäköisesti vaatimaan, että Israelin on lopetettava siirtokuntien rakentaminen ennen kuin uudet rauhanneuvottelut voidaan käynnistää. Tiistaina Abbas toisti myös sen, että palestiinalaiset hyväksyvät vain sellaisen ratkaisun, jossa itsenäinen palestiinalaisvaltio perustetaan vuotta 1967 edeltäneiden rajojen sisään ja valtion pääkaupungiksi tulee Itä-Jerusalem.

Trump puolestaan esittänee Abbasille vaatimuksen ainakin siitä, että palestiinalaishallinnon on lopetettava raha-avustusten jakaminen israelilaisia vastaan hyökänneiden palestiinalaisten perheille. Palestiinalaishallinto jakaa avustuksia esimerkiksi sellaisille perheille, jonka jäsen on syyllistynyt veitsi- tai autoiskuun israelilaisia vastaan ja kuollut iskussa. Avutuksia saavat myös Israelin vankiloissa istuvien palestiinalaisten perheet.

Israel syyttää, että palestiinalaishallinto lietsoo avustuksilla terrorismia. Asiasta tekee erityisen hankalan se, että Yhdysvallat ja Euroopan unioni antavat merkittävää tukea palestiinalaishallinnolle, eli avutukset tulevat osin länsimaisilta veronmaksajilta.

Palestiinalaishallinto on kiistänyt syytökset ja sanonut, että avutuksilla tuetaan orvoiksi jääneitä lapsia ja taloudelliseen ahdinkoon ajautuneita leskiä, ei suinkaan terrorismia.

Palestiinalaisalueilla on parhaillaan käynnissä laajoja mielenosoituksia, joissa vaaditaan Israelin vankiloissa olevien palestiinalaisten vapauttamista.

Presidentti Abbasin on äärimmäisen vaikea suostua Yhdysvaltain ja Israelin vaatimiin myönnytyksiin.

82-vuotiaan Abbasin kannatus on pohjalukemissa, ja useimmat palestiinalaiset haluaisivat hänen luopuvan vallasta.

Länsimaiden tukeman Abbasin presidenttikausi päättyi vuonna 2009, mutta hän jatkaa edelleen palestiinalaishallinnon johdossa, koska uusia vaaleja ei ole pidetty.

Kaiken lisäksi Abbasin asemaa neuvotteluissa heikentää se, että palestiinalaiset ovat sisäisesti hajallaan. Abbasin johtama palestiinalaishallinto hallinnoi Länsirantaa, kun taas äärijärjestö Hamas pitää valtaa Gazan kaistaleella.

Palestiinalaishallinto ja Hamas eivät tule toimeen, mikä on antanut Israelille hyvän tekosyyn sanoa, ettei sillä ole todellista neuvottelukumppania ratkaisun etsimiseen. Israel, Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat luokitelleet Hamasin terroristijärjestöksi.

Presidentti Abbas on viime aikoina lisännyt taloudellista painostusta Hamasia kohtaan osin ehkä osoittaakseen Trumpille sen, että on tosissaan ratkaisun hakemisessa.

Viime viikolla palestiinalaishallinto ilmoitti Israelille, että se lopettaa maksamasta laskuja Israelin Gazaan toimittamasta sähköstä. Hallinto on myös leikannut vajaalla kolmanneksella palkkoja, joita se edelleen maksaa kymmenilletuhansille Gazassa oleville virkamiehille, jotka eivät ole vuosikausiin tehneet lainkaan työtä. Taloudellinen painostus lisää saarretussa Gazassa asuvien ihmisten ahdinkoa ja painetta Hamasia kohtaan.

Samaan aikaan Hamas on yrittänyt silotella julkikuvaansa. Hamas esitteli tällä viikolla uusia poliittisia linjauksia, joissa se muun muassa myöntyy siihen, että mahdollisen itsenäisen palestiinalaisvaltion rajoiksi voidaan määritellä vuotta 1967 edeltäneet rajat.

Monet asiantuntijat ovat huomauttaneet, että Hamasin uudet linjaukset ovat erittäin kosmeettisia eivätkä tarkoita sitä, että järjestö olisi valmis hyväksymään Israelin valtion.

Jos Trump yrittää haukata kerralla liian suuren palan Lähi-idän rauhanneuvotteluissa, hän tulee edeltäjiensä tavoin erittäin todennäköisesti epäonnistumaan.

”Suuri kysymys on se, mitä Trump yrittää saavuttaa tässä ensimmäisessä tapaamisessa. Jos hän tavoittelee kunnaria ja yrittää käynnistää rauhanneuvottelut uudelleen, hän todennäköisesti epäonnistuu”, sanoi Ilan Goldenberg Center for New American Security -ajatushautomosta uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Sen sijaan Trumpin ja hänen tiiminsä pitäisi keskittyä asteittaisiin askeliin tilanteen parantamiseksi kentällä, pitää yllä kahden valtion ratkaisun mahdollisuutta ja asettaa ehdot neuvotteluille tulevaisuudessa.”

The Jerusalem Post -lehden haastatteleman asiantuntijan mukaan on mahdollista, että Trump yrittää rauhanneuvottelujen sijaan edistää ”taloudellista rauhaa”. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi investointien, teollisuusalueiden ja muun taloudellisen toiminnan virittämistä Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Palestiinalaishallinnon entinen ministeri, Länsirannalla sijaitsevan Birzeit-yliopiston varajohtaja Ghassan Khatib puolestaan varoittaa, ettei tapaamiselle kannata ladata liikaa odotuksia. Hän sanoo, että mikä tahansa Yhdysvaltain välittämä rauhansopimus tarkoittaa sitä, että Israelin on luovuttava laajoista maa-alueista. Tämä tulee johtamaan kriisin Israelin hallinnossa.

”Joten mikä tahansa edistys (rauhanneuvotteluissa) laittaa Yhdysvaltain hallinnon ristiriitaan Israelin oikeistolaisen hallituksen kanssa”, Khatib sanoi The Jerusalem Postille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    7. 7

      Voimakas maan­järistys surmannut yli 140 ihmistä Meksikossa, uhriluvun pelätään nousevan huomattavasti – järistys runnoi myös miljoona­kaupunki Méxicoa

    8. 8

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    9. 9

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    10. 10

      Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Enemmän kondomeja nuorille – Helsinki panostaa nuorten ehkäisyyn ja lupaa vuoden e-pillerit tai ehkäisyrenkaan ilmaiseksi
    3. Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”
    4. Voimakas maan­järistys surmannut yli 140 ihmistä Meksikossa, uhriluvun pelätään nousevan huomattavasti – järistys runnoi myös miljoona­kaupunki Méxicoa
    5. Tunti sitten
    6. Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen
    7. Eduskunnan budjettiurakka alkaa – edessä on satoja puheenvuoroja, määrärahatoiveita ja äänestyksiä, mutta lopuksi muuttuu vain vähän
    8. Kiima tekee kipeää tammoille ja kilpailemisesta tulee haastavaa – ”Kilpailupaikalla se huutaa kovaa Baccara-kaverinsa perään”
    9. Meteoriitti teki tiilikattoon reiän ja lävisti viisi senttiä paksun lankkulattian – Suomessa meteoriitit ovat lojuneet nurkissa ja päätyneet lasten leikkeihin
    10. Mykkäkouluja, politiikan välttelyä puheenaiheena – Puolan jako kulkee nyt perheiden sisällä
    11. Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja
    12. Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”
    13. Näytä lisää