Ulkomaat

Venäläinen oikeus: Pokémonin pelaaminen kirkossa lietsoi vihaa ja loukkasi tunteita – 22-vuotias sai kolme ja puoli vuotta ehdollista vankeutta

Tuomioistuin katsoi, että bloggari pilkkasi kristittyjen ja muslimien uskonnollisia tunteita.

Venäläinen 22-vuotias videoblogin pitäjä syyllistyi vihan lietsomiseen ja uskovien tunteiden loukkaamiseen, kun hän pelasi Pokémon Go -kännykkäpeliä kirkossa. Näin totesi jekaterinburgilainen tuomioistuin torstaina venäläisen uutistoimiston Ria Novostin mukaan.

Mies sai kolmen ja puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion, Ria Novosti kertoo.

Ruslan Sokolovski -niminen videobloggaaja julkaisi viime elokuussa Youtube-palvelussa videon, jossa hän pelaa Pokémonia jekaterinburgilaisessa katedraalissa. Ria Novostin mukaan videolla käytetään karkeaa kieltä ja sen lopussa pilkataan kristinuskon perusteita.



Videon lopussa Sokolovski toteaa, ettei saanut napattua kirkosta kaikkein harvinaisinta Pokemonia eli Jeesusta. Hänen mielestään se ei ole yllättävää, koska ihmiset sanovat, ettei häntä ole olemassa.



Tuomioistuin katsoi, ettei bloggari pilkannut ainoastaan kristittyjen vaan myös muslimien uskonnollisia tunteita, Ria Novosti kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Venäjän uskontolait olivat esillä myös vuonna 2012, jolloin aktivistiryhmä Pussy Riotin kolme jäsentä tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen kirkossa järjestetystä performanssista. He saivat tuomion uskonnonvastaisesta huliganismista.

Ortodoksikirkon asema on Venäjällä viime vuosien mittaan vahvistunut, ja sitä pidetään hyvin vanhoillisena. Kolme vuotta sitten kirkosta eronnut entinen munkki vertasi HS:lle kirkkoa Neuvostoliittoon, koska se on niin hierarkkinen ja umpimielinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Kirkko
  • Uskonto
  • Kristinusko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    6. 6

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    7. 7

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    8. 8

      Lapsi tunnusti murhan 16 vuotta sitten Ruotsissa mutta kiistää nyt – syyttäjä selvittää, pitäisikö tapaus tutkia uudelleen

    9. 9

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    10. 10

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    7. 7

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää