Ulkomaat

Trump saattaa nimittää FBI:n uuden pääjohtajan jo ensi viikolla: ”Voimme tehdä nopean päätöksen”

Presidentti voi ilmoittaa nimityksestä jo ennen ensi perjantain Saudi-Arabian-matkaa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump pyrkii nimittämään liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n uuden pääjohtajan nopealla aikataululla.

”Voimme tehdä nopean päätöksen”, kertoi Virginiaan matkalla ollut Trump toimittajille presidentin Air Force One -lentokoneessa lauantaina.

Asiasta kertoi muun muassa Washington Post -lehti. Kun eräs toimittajista kysyi, voiko päätös tulla jo ennen ensi viikon perjantaille suunniteltua Trumpin Saudi-Arabian-vierailua, presidentti vastasi myöntävästi.

”Jopa se on mahdollista.”

FBI:n pääjohtajan valinta ei ole täysin Trumpin käsissä, vaan nimitys vaatii myös senaatin vahvistuksen.

Trump antoi FBI:n pääjohtajalle James Comeylle yllättäen potkut viime tiistaina, mikä aiheutti poliittisen myrskyn Washingtonissa ja vertailuja presidentti Richard Nixonin 1970-luvulla kaataneeseen Watergate-skandaaliin.

FBI:ssa on parhaillaan meneillä tutkinta Trumpin vaalikampanjan Venäjä-kytköksiin. Lehtitietojen mukaan Comey oli pyytänyt oikeusministeriöltä lisärahoitusta ja työntekijöitä tutkintaa varten vain päiviä ennen potkujaan.

Trumpin hallinnon selitykset Comeyn irtisanomisen syistä ja tapahtumien aikajärjestyksestä ovat vaihdelleet. Aluksi Valkoinen talo väitti, että Trump oli erottanut Comeyn oikeusministerin ja apulaisoikeusministerin suosituksesta liittyen FBI:n pääjohtajan toimiin Hillary Clintonin sähköpostitutkinnassa.

Myöhemmin Trump kertoi NBC-televisiokanavan haastattelussa, että hän päätti potkuista jo ennen ministerikaksikon suosituksia, koska piti Comeyta pöyhkeilevänä ja epäluotettavana.

CBS-uutiskanava kertoi torstaina, että Trump olisi vaatinut tammikuussa Comeya vannomaan uskollisuutta presidentille. Comey ei suostunut tähän, vaan sen sijaan vakuutti olevansa aina rehellinen. Trump on kiistänyt CBS:n uutisen.

Valkoinen talo ei ole julkistanut virallista aikataulua uuden FBI-johtajan nimittämiselle. Trump avustajineen on sopinut jo ainakin neljän ehdokkaan haastattelemisesta, New York Times kertoo. Haastateltavat ovat nykyinen virkaa tekevä FBI:n pääjohtaja Andrew McCabe, texasilaissenaattori John Cornyn, entinen liittovaltion syyttäjä Michael Garcia ja entinen apulaisoikeusministeri Alice Fisher.

Trump kuvailee ehdokkaita ”erinomaisiksi ihmisiksi”, ”erittäin tunnetuiksi” ja ”korkeatasoisiksi”.

McCaben mahdollisuuksia pidetään pieninä, sillä hän puolusti irtisanottua esimiestään senaatin edessä tällä viikolla. McCabe kertoi muun muassa arvostavansa Comeya suuresti ja vakuutti, että Comeylla oli FBI:n laaja tuki takanaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Donald Trump
  • FBI

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    2. 2

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Timo Soinilta suli puolue alta, mutta tänään on hänen tähtihetkensä

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Mikko Koivusipilä valitsee Suomen radiohitit, ja siinä hommassa raha ratkaisee – ”Minun työtäni ei ole sivistää”

    7. 7

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    8. 8

      Peliala on tasa-arvoisempi Kiinassa kuin Suomessa, sanoo peligraafikko – ”Roviolla kysyttiin usein, että entä sitten kun sulla on lapsia”

    9. 9

      Näin neuvottelet itsellesi lisää palkkaa, neuvoo huippuyliopistoissa opettanut professori – ”Älä mieti vain sopimusta, vaan elämääsi sen jälkeen”

    10. 10

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää