Valikko
Ulkomaat

Trump puolustautui syytöksiltä, kehui tapaamista Venäjän Lavrovin kanssa ”onnistuneeksi”

Lähteen mukaan Trump ”poikkesi käsikirjoituksesta” ja paljasti tietoja Isisin suunnitelmista käyttää kannettavia tietokoneita lentokoneissa terrori-iskuissaan.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump puolusteli tiistaina tietojen kertomista Venäjälle viime viikolla.

”Meillä oli erittäin onnistunut tapaaminen Lavrovin kanssa”, Trump vastasi toimittajan kysymykseen tiedotustilaisuudessa, jonka hän piti yhdessä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kanssa tavattuaan tämän Washingtonissa.

Trump viittasi viikko sitten Washingtonissa järjestettyyn tapaamiseen Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa. Maailmalla nousi kohu, kun sanomalehti The Washington Post kertoi myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa, että Trump oli paljastanut huippusalaisia tietoja Lavroville Venäjän Yhdysvaltojen-suurlähettiläälle Sergei Kisljakille.

Tiistaisen Erdoğan-tiedotustilaisuuden päätteeksi Trump sivusi asiaa vain hyvin lyhytsanaisesti. Hän avautui asiasta enemmän Twitterissä aiemmin tiistaina. Trump perusteli tietojen kertomista ”humanitaarisilla syillä” ja halulla kannustaa Venäjää Isisin vastaiseen taisteluun.



Trump kertoi tiistaina Twitterissä, että halusi jakaa Venäjän kanssa ”terrorismia ja lentoturvallisuutta koskevia faktoja”. Taustalla olivat hänen mukaansa sekä ”humanitaariset syyt” että se, että Trump haluaa Venäjän tehostavan taisteluaan Isisiä ja terrorismia vastaan. Trump huomautti myös, että hänellä oli ”täysi oikeus” tehdä näin.

Twiiteissä ei tarkennettu, mitä tietoja Trump oli kertonut venäläisille.



Trump on saanut paljon kritiikkiä sen jälkeen, kun Washington Post ja myöhemmin myös muut amerikkalaislehdet olivat kertoneet hänen paljastuksestaan. Trumpin toimet voivat lehden mukaan vaarantaa Yhdysvaltain yhteistyön erittäin tärkeän Isisiä koskevaa tiedustelutietoa antaneen lähteen kanssa.

Trump puhui lehden mukaan huippusalaisista tiedoista, kun Lavrov kävi viime viikolla Valkoisessa talossa. Lavrov on korkea-arvoisin Venäjän edustaja, jonka Trump on tavannut presidenttikaudellaan.

 

”Saan joka päivä mahtavaa tiedustelutietoa.”

Trumpin ja venäläisten keskusteluista kertoivat nykyiset ja entiset Yhdysvaltojen viranomaiset The Washington Postille ja myöhemmin muille viestimille.


Yhdysvallat oli saanut Trumpin vuotamat tiedot yhteistyöjärjestelyn kautta taholta, joka ei ollut antanut lupaa luovuttaa tietoja venäläisille, The Washington Post kertoo. Taholla on lehden mukaan pääsy tietoihin Isisin sisäisestä toiminnasta.

Lähteiden mukaan Trump ”paljasti enemmän tietoa Venäjän suurlähettiläälle kuin olemme jakaneet omien liittolaistemme kanssa”.

Trumpin puheista venäläisille kertoi myös sanomalehti The New York Times. Sen mukaan Trump kertoi erittäin salaisia tietoja Isisin suunnitelmista.

Trump ilmeisesti kerskui tapaamisessa pääsystään salaisen tiedon lähteille. ”Saan joka päivä mahtavaa tiedustelutietoa”, Washington Postin lähde kertoi.

Lähteen mukaan Trump ”poikkesi käsikirjoituksesta” ja paljasti tietoja Isisin suunnitelmista käyttää kannettavia tietokoneita lentokoneissa terrori-iskuissaan.

Valkoinen talo kiisti

Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson kommentoi aiemmin, että Trump ei puhunut tapaamisessaan venäläisten kanssa ”lähteistä, menetelmistä tai sotilasoperaatioista”, kertoo uutistoimisto Reuters.

Myös Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Herbert Raymond McMaster kiisti tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa väitteet sopimattomista paljastuksista.

”Tieto on väärä”, McMaster sanoi Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa tapaamisessa keskusteltiin uhkista yleisellä tasolla.

”Tiedustelulähteet tai -menetelmät eivät olleet esillä missään vaiheessa. Presidentti ei myöskään kertonut mistään sellaisista sotilaallisista operaatioista, jotka eivät jo olisi olleet julkisesti tiedossa. Olin samassa huoneessa, eikä niin tapahtunut”, McMaster sanoi.

Tarkkaan ottaen lehtien lähteet eivät väittäneet, että Trump olisi puhunut tiedustelulähteistä tai -menetelmistä. Tillerson ja McMaster eivät siis suoraan kiistäneet lähteiden ydinväitettä eli sitä, että Trump oli paljastanut Venäjälle tietoa, joka oli saatu arkaluonteisista lähteistä.

Myös kansallisen turvallisuuden varaneuvonantaja Dina Powell kiistää Reutersin mukaan, että Trump olisi kertonut venäläisten tapaamisessa mitään salaiseksi luokiteltua tietoa.

Väitettyjen tietojen paljastaminen ei sinänsä olisi laitonta, sillä presidentillä on valta kumota lähes minkä tahansa asian salassapito, kirjoittaa The New York Times -lehti. Tietojen jakaminen ilman, että siitä kerrotaan omille liittolaisille, on kuitenkin vastoin totuttua käytäntöä ja voi mahdollisesti vaarantaa tiedusteluyhteistyön.

Demokraatit: ”Holtiton kommentti vaarantaa kansallisen turvallisuuden”

Lehtien kertomat tiedot saivat demokraattipuolueen edustajat arvostelemaan väitettyä Trumpin toimintaa kovin sanoin.

Senaatin tiedustelukomitean varapuheenjohtaja, demokraattisenaattori Mark Warner sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Trumpin toiminta oli ”isku vasten kasvoja” Yhdysvaltojen tiedusteluelimille.

”Lähteiden ja menetelmien vaarantaminen on anteeksiantamatonta, varsinkin venäläisten kanssa”, Warner sanoi Reutersin mukaan.

Senaatin demokraattiryhmän varajohtajan Dick Durbinin mielestä republikaanien tulisi tehdä Trumpille selväksi, että tämän ”holtiton kommentti vaarantaa kansallisen turvallisuuden”, Reuters kertoo.

Senaatin ulkoasianvaliokunnan republikaanijohtaja Bob Corker sanoi, että syytteet ovat ”hyvin, hyvin huolestuttavia”, jos ne pitävät paikkansa.

Uudet syytökset eivät ainakaan hälvennä Trumpin Venäjä-yhteyksien aiheuttamia epäluuloja. Viime viikolla presidentti nostatti kohun, kun hän erotti liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n johtajan James Comeyn. Comey johti tutkintaa Trumpin kampanjaväen epäiltyjen Venäjä-yhteyksien selvittämiseksi.

Trumpin avustajien yhteydet venäläisiin ovat suurennuslasin alla siksi, että liittovaltion poliisin FBI:n ja keskustiedustelupalvelu CIA:n mukaan venäläiset yrittivät vaikuttaa Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen Trumpin hyväksi.

Helmikuussa turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn joutui eroamaan, kun kävi ilmi, että hän oli antanut väärää tietoa keskusteluistaan Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään kanssa. Myöhemmin myös oikeusministeri Jeff Sessions jääväsi itsensä tutkimasta Trumpin Venäjä-yhteyksiä, kun kävi ilmi, että hän itse oli antanut väärää tietoa tapaamisistaan Venäjän lähettilään kanssa.

Sekä liittovaltion poliisi FBI että kongressi tutkivat Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä. Jotkut kongressiedustajat ovat vaatineet myös erityissyyttäjän nimittämistä.


Oikaisu 16.5. kello 7.32: Kuvatekstissä luki aiemmin virheellisesti, että Sergei Lavrov olisi Yhdysvaltojen ulkoministeri. Hän on Venäjän ulkoministeri.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Venäjä
  • Tiedustelupalvelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    5. 5

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    6. 6

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    7. 7

      5,5-prosenttiset juomat tuskin päätyvät ruokakauppoihin – Eduskunnassa hallituksen esitystä uudesta alkoholilaista vastustetaan enemmän kuin kannatetaan

    8. 8

      Helsinkiläispoliitikot haluavat nuorille ilmaisen ehkäisyn – Osa nuorista joutuu valitsemaan rahapulan takia ruoan ja e-pillereiden välillä

    9. 9

      Republikaani­senaattorit julkistivat korvaajansa Obamacarelle – käytännössä lakiesitys siirtäisi rahaa köyhien terveydenhuollosta rikkaiden verohelpotuksiin

    10. 10

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    6. 6

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    7. 7

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    10. 10

      Syötkö 40 appelsiinia päivässä, maistuuko koiranlihakeitto vai oletko vielä elävän sushin ystävä? Testaa, ketä diktaattoria muistutat ruokatavoiltasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    4. 4

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump kiistää nauhoittaneensa keskusteluja FBI:n entisen johtajan kanssa – viikkojen vääntö ”nauhoista” vahingoitti lopulta lähinnä presidenttiä itseään
    3. Voitto Suomen mestarista vankisti HJK:n sarjajohtoa – katso illan pelien kohokohdat
    4. Mikko Ilosella haasteita Münchenissä – ”Aamulla pitää päästä tanssilattialla paremmalla jalalla matkaan”
    5. EU-johtajat päättivät tiiviimmästä puolustusyhteistyöstä – Sipilä: Saksa ja Ranska ovat Suomen ”vahvat liittolaiset”
    6. Tunti sitten
    7. Portugalin tähti sivuun Confederations Cupista – seurajoukkue kiistää vamman laadun
    8. Juhannuksen menoliikenne on rauhoittunut torstain osalta – pahoilta ruuhkilta ja onnettomuuksilta on vältytty
    9. Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”
    10. Helsinkiläispoliitikot haluavat nuorille ilmaisen ehkäisyn – Osa nuorista joutuu valitsemaan rahapulan takia ruoan ja e-pillereiden välillä
    11. Tutkimus: Parkinson voi olla autoimmuunisairaus – hermosolujen tuhoa saatetaan tulevaisuudessa hidastaa immuunivastetta hillitsemällä
    12. 2 tuntia sitten
    13. EU-komissio otti taas kantaa siihen, voiko Suomi kieltää hallinta­rekisteröinnin ulkomailla – Heidi Hautalan mielestä hallitus tulkitsee tilannetta ”verovälttelijöiden eduksi”
    14. Näytä lisää