Ulkomaat

Tällainen on FBI:n ex-johtaja, joka tutkii nyt Venäjän vaikutus­yrityksiä: politiikan kiemurat tunteva sotaveteraani, jota Trumpin on vaikea painostaa

Entiseen FBI-johtajaan ja liittovaltion syyttäjään luottavat republikaanit ja demokraatit. Hän uhmasi aikoinaan presidentti Bushia.

Entisen FBI-johtajan nimittäminen tutkimaan Venäjän vaikutusyrityksiä Yhdysvaltojen politiikkaan on merkittävä käänne kuukausia jatkuneessa kohussa, arvioivat yhdysvaltalaisviestimet.

Yhdysvaltojen oikeusministeriö nimitti varhain torstaina Suomen aikaa FBI:n entisen pääjohtajan Robert Muellerin johtamaan tutkintaa, jossa selvitetään Venäjän mahdollisia vaikutusyrityksiä Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

Oikeusministeriö päätyi kuukausien painostuksen jälkeen aloittamaan riippumattoman tutkinnan.

Viimeinen niitti tuli tiistaina, kun julki tuli väite, että presidentti Donald Trump olisi kehottanut FBI-johtaja James Comeya lopettamaan tutkimukset Trumpin entisen avustajan Michael Flynnin Venäjä-yhteyksistä.

Alla olevasta kuvakarusellista voit tutustua vyyhdin päähenkilöihin. Juttu jatkuu kuvien jälkeen.



Robert Muellerin, 72, valintaa tutkinnanjohtajaksi kehuivat tuoreeltaan sekä demokraatit että republikaanit.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Riippumattoman tutkinnanjohtajan asettaminen on Trumpin hallinnolta myönnytys demokraateille, arvioi sanomalehti The Washington Post. Demokraatit ovat vaatineet oikeusministeriöstä riippumatonta tutkintaa.

Muellerin nimitys on merkittävä uusi vaihe tapahtumasarjassa, joka on viime viikot ravistellut Trumpin hallintoa, kirjoittaa The Wall Street Journal. Tähän asti apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein on kieltäytynyt aloittamasta erityistutkintaa.

Mihin Muellerin valtuudet riittävät ja mikä hänen taustansa on?

Muellerilla on pitkä kokemus Washingtonin politiikan kiemuroista, sillä hän johti liittovaltion poliisia FBI:ta vuosina 2001–2013 republikaanipresidentti George W. Bushin ja demokraatti Barack Obaman aikana.

Hänet valittiin FBI:n johtoon vain viikkoa ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskuja. Terrorismin vastainen taistelu nousi FBI:n tärkeimmäksi tehtäväksi hänen johtajakautensa aikana.

Mueller edelsi FBI:n johtajana James Comeya, jonka presidentti Trump erotti viime viikolla. Erottaminen herätti ihmetystä, koska Comeyn johdolla FBI oli tutkimassa Trumpin kampanjatyöntekijöiden väitettyjä Venäjä-yhteyksiä.

Tiistaina epäilyt kiihtyivät, kun The New York Times ja muut yhdysvaltalaisviestimet kertoivat Comeyn laatimasta muistiosta. Sen mukaan Trump olisi kehottanut Comeya lopettamaan tutkimukset Trumpin aiemmin erottaman avustajan Michael Flynnin Venäjä-yhteyksistä.

Vuonna 2004 Mueller ja silloinen apulais­oikeusministeri James Comey uhkasivat erota, kun presidentti Bushin hallinto yritti sallia amerikkalaisten salakuunteluun liittyvän ohjelman. Ohjelma oli aiemmin todettu perustuslain vastaiseksi.

Tuon tapahtuman ansiosta moni uskoo nyt, että myöskään presidentti Trump ei pysty painostamaan Muelleria, toteaa The Guardian.

Muellerin valtuudet ovat laajemmat kuin Yhdysvaltojen rivisyyttäjillä. Mueller voi tutkia paitsi Venäjän ja Trumpin kampanjan yhteyksiä myös mitä tahansa asioita, jotka nousevat esiin tutkinnassa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Hän voi myös nostaa rikossyytteitä.

Mueller on oikeusministeriön alainen ja hän raportoi tutkinnasta apulaisoikeusministeri Rosensteinille ja sitä kautta myös Trumpille.

Hänen riippumattomuuttaan korostaa kuitenkin se, että jos Rosenstein haluaa estää jonkin Muellerin toimen, hänen pitää perustella se kongressille, kertoo The Wall Street Journal.

Mueller on merijalkaväen sotilas ja Vietnamin sodan sankari. Ennen nimitystään FBI:n johtajaksi hän työskenteli oikeusministeriön virkamiehenä ja liittovaltion syyttäjänä.

Mueller on ollut osakkaana WilmerHale-lakiasiaintoimistossa mutta erosi, kun hänen nimityksensä varmistui.

Oikeusministeriö on nimittänyt Muellerin kaltaisen erityistutkinnanjohtajan vain kerran aiemmin, kertoo New York Times.

1999 oikeusministeri Janet Reno nimitti entisen republikaanisenaattorin John Danforthin tutkimaan FBI:n agenttien toimintaa iskussa Daavidin oksa -lahkoa vastaan. Vuoden 1993 iskussa Teksasin Wacossa kuoli 76 ihmistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain politiikka
  • FBI
  • Donald Trump

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    2. 2

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    3. 3

      Sisustajat hullaantuivat viherkasveihin ja hittikasvit ovat paikoin loppuneet kukkakaupoista – ammattilainen kertoo, miten ”vihersisustat” tyylikkäästi

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    6. 6

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    7. 7

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    8. 8

      Ensimmäinen kiinalainen lentoyhtiö avaa reitin Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää