Valikko
Ulkomaat

New York Times: Trump kutsui venäläisvierailleen FBI:n Comeya hulluksi, jonka erottaminen helpotti paineita

Aiemmin toukokuussa erotettu James Comey on suostunut todistamaan julkisesti Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä koskevassa tutkinnassa.

”Erotin juuri FBI:n johtajan. Hän oli hullu”, Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoi Valkoisessa talossa vierailleille Venäjän edustajille aiemmin tässä kuussa, kertoo The New York Times -lehti. Asia ilmeni dokumentista, jonka yhdysvaltalainen virkamies luki lehdelle.

Dokumentin mukaan Trump oli sanonut myös kohdanneensa suuria paineita Venäjän vuoksi, mutta nyt paineet olivat poistuneet. ”En ole tutkinnan kohteena.”

Keskustelu käytiin 10. toukokuuta päivä sen jälkeen, kun Trump oli erottanut liittovaltion poliisin FBI:n johtajan James Comeyn. New York Timesin mukaan paljastunut keskustelu vahvistaa ajatusta, että presidentti erotti Comeyn ensisijaisesti siksi, että FBI tutki Trumpin kampanjan ja venäläisten mahdollista salaista yhteydenpitoa.

New York Times perustaa uutisensa tapaamista koskevaan Valkoisen talon dokumenttiin, joista virkamieslähde on lukenut sille osia. Myös toinen virkamieslähde vahvistaa keskustelun pääpiirteissään.

Valkoinen talo vastasi New York Timesin uutiseen. Vastauksen mukaan Comeyn huomiota tavoitteleva ja poliittinen Venäjä-tutkinta vahingoitti diplomaattisia pyrkimyksiä Venäjän kanssa, kertoi uutistoimisto Reuters.

Uutistoimisto AFP:n mukaan James Comey on suostunut todistamaan julkisesti Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä koskevassa tutkinnassa. Comey todistaa senaatin tiedustelukomitean edessä toukokuun 29. päivän jälkeen, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä ole päätetty. Komitean johtajat ovat tiedottaneet asiasta itse.

Comey ei ole antanut julkisia lausuntoja erottamisensa jälkeen. AFP:n mukaan Comeyn todistusta on pyytänyt myös toinen senaatin komitea, mutta hän on komitean mukaan kieltäytynyt.

Trumpin vaalikampanjan ja Venäjän välisiin mahdollisiin yhteyksiin kohdistuva tutkinta ulottuu Washington Postin mukaan nyt tiettyyn Valkoisen talon virkamieheen.

Helsingin Sanomien Washingtonin-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski kirjoittaa kommentissaan, että presidenttikauden alussa on paljastunut, että Trumpilta on jäänyt ymmärtämättä esimerkiksi se, että Yhdysvallat on demokratia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    4. 4

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Espoon pitseriapalon epäillään olleen polttopulloisku – kaksi ihmistä otettu kiinni

    6. 6

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    7. 7

      Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”

    8. 8

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    9. 9

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    10. 10

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    3. 3

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    4. 4

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    8. 8

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    9. 9

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    10. 10

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää