Ulkomaat

Arvon britit, neuvottelut voisivat nyt alkaa – EU-maat sopivat tänään viimeisen muodollisuuden brexit-neuvotteluiden alla

Britannian odotukset neuvotteluista poikkeavat merkittävästi EU27-maista.

Bryssel

Euroopan unioniin jäävät 27 jäsenmaata eli EU27 ovat antaneet yksimielisesti viimeisen muodollisen siunauksen, jonka myötä voidaan aloittaa Britannian EU-erosta käytävät brexit-neuvottelut.

Jäsenmaita edustava yleisten asioiden neuvosto nimitti maanantaina EU-komission neuvotteluiden viralliseksi edustajaksi ja hyväksyi komissiolle annettavat neuvotteluohjeet. Komission pääneuvottelija EU27-maiden puolella on taitavaksi ja tiukaksi luonnehdittu ranskalaisdiplomaatti Michel Barnier.

Vajaa kuukausi sitten EU-maiden päämiehet hyväksyivät huippukokouksessaan neuvotteluiden laajemmat reunaehdot.

Neuvottelut pääsevät kuitenkin käyntiin vasta Britannian parlamenttivaalien jälkeen. Ne pidetään 8. kesäkuuta, minkä jälkeen on odotettava Britannian uuden hallituksen muodostamista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Britannian EU-eron lähtölaskenta alkoi kuitenkin jo maaliskuun lopulla, kun Britannian pääministeri Theresa May ilmoitti virallisesti maansa eroavan unionista. Ero astuu voimaan viimeistään 29. maaliskuuta 2019, olipa sopimusta tai ei – elleivät kaikki osapuolet suostu pidentämään neuvotteluja.

EU27:n mukaan neuvotteluissa tulee ensiksi päästä yhteisymmärrykseen Britanniassa elävien EU-kansalaisten oikeuksista. Lisäksi tärkeää on sopia Britannian mahdollisesti kymmenien miljardien eurojen maksuvelvoitteista unionille, päästä yhteisymmärrykseen Irlannin asemasta ja taata Pohjois-Irlannin rauhanprosessin jatkuvuus.

Britannian tulevasta suhteesta EU:n ulkopuolisena maana voidaan neuvotella vasta, kun suurimmissa kysymyksissä on saavutettu ”riittävää edistystä”. Britannia on toivonut, että tulevaisuusneuvotteluja käytäisiin samanaikaisesti.

Näissä vaatimuksissa EU27 on ollut poikkeuksellisen yhtenäinen. Pääperiaatteet ilmoitettiin heti Britannian eroilmoituksen jälkeen, eikä niihin ole sen jälkeen juurikaan koskettu.

EU27-maiden päämiehet hyväksyivät neuvottelujen suuntaviivat huhtikuun lopulla pidetyssä huippukokouksessa vain muutamassa minuutissa. Myös maanantaina neuvoston kokouksesta odotettiin ennalta poikkeuksellisen yhtenäistä ja yllätyksetöntä – kuten sitten kävikin.

Suomen tuore eurooppaministeri Sampo Terho (ps) ei edes osallistunut maanantain läpihuutojutuksi ennakoituun kokoukseen. Häntä paikkasi perussuomalaisten hallitusryhmän valtiosihteeri Samuli Virtanen.

EU-maissa ja myös Britanniassa jännitetään, missä ilmapiirissä brexit-neuvottelut lähtevät käyntiin. Britannian odotukset neuvotteluista poikkeavat merkittävästi EU27-maista.

Britannia on EU-virkamiesten mukaan ilmaissut esimerkiksi, että EU-kansalaisten oikeuksista voitaisiin sopia hyvinkin nopeasti, jopa kesäkuun loppuun mennessä. Komission mukaan kyse on erittäin mutkikkaasta asiasta, jossa on 25 eri neuvottelukohtaa ja johon tarvitaan runsaasti aikaa.

EU-komission arvion mukaan Britannia saattaa joutua maksamaan EU:lle jopa 60 miljardia euroa eri velvoitteista, joihin se on jäsenenä sitoutunut. Britannian ulkoministeri, brexitiä voimakkaasti ajanut Boris Johnson on luonnehtinut maksuarvioita ”absurdeiksi”.

Johnson sanoi runsas viikko sitten The Telegraph -lehdelle, että EU saattaa joutua maksamaan Britannialle erorahoja lähdön hetkellä. Hänen mukaansa on mahdollista, että Britannia joutuu kävelemään neuvotteluista ulos ilman minkäänlaista erosopimusta.

EU-virkamiehet ovat toivoneet, että neuvottelut voisivat käynnistyä 19. kesäkuuta, mutta aikataulu tarkentuu vasta Britannian vaalien jälkeen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brexit
  • Britannia ja EU
  • Euroopan unioni
  • Pekka Mykkänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    5. 5

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    6. 6

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    10. 10

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää