Ulkomaat

Tällainen on Trumpin budjettiehdotus: kärsijinä köyhät, työkyvyttömät ja lääkeriippuvaiset

Leikkaukset osuvat keskilännen köyhiin, jotka äänestivät Trumpia. ”En ole varma, ymmärtääkö Valkoinen talo, mikä heidän äänestäjäkuntansa on”, sanoo Breitbart-uutissivuston strategi.

Washington

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tiistaina julkistettava budjettiehdotus leikkaisi sosiaaliturvaa rajummin kuin yksikään budjetti presidentti Ronald Reaganin jälkeen.

Leikkauslistalla ovat köyhien sairasvakuutus Medicaid, köyhien lasten sairasvakuutus, köyhien ruokakupongit, vähävaraisten opiskelijoiden koulutustuet, vanhusten kotiruokapalvelu, työkyvyttömyyseläke, liittovaltion työntekijöiden eläke ja ympäristönsuojelu.

Ennakkotietojen mukaan Trump aikoo leikata rankasti myös varoja, jotka valtio käyttää Yhdysvaltain vakavan opioidi- ja heroiiniepidemian hoitoon. Kampanjassaan Trump lupasi hoitaa epidemian kuntoon.

Budjettiesityksen saajapuolella ovat armeija, rajavartiolaitos, julkinen rakentaminen ja Meksikon muuri, joihin budjettiesitys lupaa lisää rahaa. Miljardeja dollareita varataan myös kuuden viikon palkalliseen vanhempainvapaaseen, joka on Trumpin tyttären Ivanka Trumpin aloite.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jyrkät leikkaukset olivat pakollisia, jotta Trump sai edes paperilla budjetin tasapainotetuksi. Se on vaikea tehtävä, sillä suunniteltujen veroleikkausten myötä valtion tulot kutistuvat.

Kampanjassa Trump lupasi kuitenkin olla koskematta kansaneläkkeeseen tai eläkeläisten terveydenhoitoon, joihin menee vuosi vuodelta enemmän rahaa. Siksi menoja karsitaan The Wall Street Journal -lehden laskelmien mukaan muualta 4,5 biljoonaa dollaria 10 vuoden aikana.

Esimerkiksi köyhien lasten terveydenhoidosta lähtee 20 prosenttia. Terveiden pitää käydä töissä saadakseen ruokakuponkeja.

Kuponkien varassa eli viime vuonna 44 miljoonaa amerikkalaista, mikä on 16 miljoonaa enemmän kuin finanssikriisin alkaessa vuonna 2008.

”Emme enää mittaa myötätuntoa sen perusteella, kuinka moni ihminen saa sosiaalitukea. Mittaamme myötätuntoa ja menestystä sen perusteella, kuinka moni ihminen pääsee sosiaalituista eroon ja oman elämänsä herraksi”, sanoi Valkoisen talon budjettipäällikkö Mick Mulvaney.

Trumpin budjettiesitystä luonnehdittiinkin Yhdysvalloissa tulonsiirroksi köyhiltä rikkaille ja eläkeläisille. 72 miljardin dollarin leikkaukset työkyvyttömyyseläkkeeseen iskevät kuitenkin myös miljooniin köyhiin eläkeläisiin.

The Washigton Post -lehden mukaan 19,3 miljoonaa amerikkalaista saa kahta erilaista työkyvyttömyyteen liittyvää tukea.

Yleensä republikaanit leikkaavat veroja ja tukia, kun taas demokraatit nostavat niitä. Silmiinpistävintä Trumpin budjettiesityksessä on se, että se on perinteisen oikeistolainen, vaikka Trump voitti vaalit demokraattien tuella.

Budjetti veisi tukia monilta keskilännen köyhiltä valkoisilta, jotka äänestivät Trumpia, koska tämä lupasi parantaa ”unohdettujen naisten ja miesten” elinoloja.

”En ole varma, ymmärtääkö Valkoinen talo, mikä heidän äänestäjäkuntansa on”, sanoi Trumpia tukeneen Breitbart -uutissivuston strategi Patrick Caddell The Washigton Post -lehdessä. ”Mitä he saavat?”

Trumpin budjettiesitys perustuu siihen, että veroleikkausten myötä talouskasvu nousisi vähintään kolmen prosentin vauhtiin. Uusia tuloja valtiolle odotetaan myös siitä, että valtion maita esimerkiksi arktisilla alueilla avataan öljynporaukselle.

Budjettiesitys ei mene sellaisenaan läpi, vaan siirtyy kongressin käsiteltäväksi, kuten veroleikkauksetkin. Jopa monet republikaanit pelkäävät, millaisia seurauksia sosiaalitukien raju karsiminen toisi.

”Poliittisesti tämä on erittäin vaikea pala”, luonnehti republikaanien entinen budjettiavustaja William Hoagland The Wall Street Journal -lehdelle. ”Verouudistus näyttää hyödyttävän korkeinta tuloluokkaa, mutta samalla tuet pienituloisille vähenevät.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Budjetti
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    9. 9

      Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”

    10. 10

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ”paskiaisiksi” – vaatii seurajohtajilta potkuja: ” Hänestä tulisi maan suosituin henkilö”
    3. HS:n Musta laatikko nähdään pian myös Turussa – supersuositut esitykset jatkuvat Kansallisteatterissa jo viikon kuluttua
    4. Kristian Kosonen yritti täyttää painiuran lopettamisen jättämää aukkoa kuntoliikunnalla ja alkoholilla, mutta löysi helpotuksen vasta kirjoittamisesta
    5. Maa järisi Pohjois-Koreassa – Ydinkoekieltosopimusta valvova järjestö: Järistys ei luultavasti ollut ihmisen aiheuttama
    6. Kiistelty kuutta muslimimaata koskeva maahantulokielto umpeutuu – Trumpilta odotetaan päätöstä uusista rajoituksista
    7. Maalaus vai valokuva? Helsingissä voi nyt nähdä klassikkomaalauksista innoittuneen näyttelyn, jossa tatuoija esittää Jeesusta ja punkpioneeri Saulia
    8. Juttu miehistä, jotka haluavat tehdä miesjuttuja – Kaikki mieheni -komediassa on ainesta hitiksi
    9. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”
    10. Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita
    11. Tunti sitten
    12. Metamfetamiinia löydettiin virvoitusjuomista Meksikossa – yksi kuollut, seitsemän sairastunut
    13. Näytä lisää