Valikko
Ulkomaat

Brexit-neuvottelut alkavat tänään Brysselissä – Britannialta puuttuu yhä hallitus ja selkeä suunnitelma

Pääministeri Theresa Mayn järjestämät ennenaikaiset vaalit hämmensivät brexit-linjan.

Lontoo

Neuvottelut Britannian EU-erosta eli brexitistä alkavat lähes vuoden odottelun jälkeen tänään aamupäivällä Brysselissä.

Britannian brexit-ministeri David Davis ja EU27:n – eli muiden EU-maiden – pääneuvottelija Michel Barnier joukkoineen avaavat neuvottelukierroksen EU-komission tiloissa.

Kädenväännöstä ennustetaan pitkää, vaikeaa ja monimutkaista.

Britannia lähtee neuvotteluihin asemasta, jota voi hyvällä syyllä kuvailla heikkoakin heikommaksi.

Ensinnäkin maassa ei ole hallitusta. Pääministeri Theresa May hävisi toissaviikon ennenaikaiset parlamenttivaalit ja menetti enemmistön parlamentin alahuoneessa.

Konservatiivipuolue onkin joutunut neuvottelemaan pohjoisirlantilaisen unionistipuolueen tuesta. Hallitusohjelma päästään esittelemään kansanedustajille vasta keskiviikkona.

Toinen ongelma Mayn kannalta on se, että musertava vaalitulos vei häneltä auktoriteetin ja uskottavuuden brexit-linjauksissa.

May on ajanut aiemmin niin sanottua kovaa brexitiä. Käytännössä tämä tarkoittaa EU:n sisämarkkinoiden jättämistä, jotta Britannia saisi rajoittaa EU-maahanmuuttoa.

Hän on myös sanonut vievänsä Britannian ulos EU:sta vaikka ilman erosopimusta ennen kuin hyväksyy huonon sopimuksen.

Konservatiivipuolueen yllätystappio parlamenttivaaleissa on kuitenkin voimaannuttanut kovan linjan kriitikot. Entistä useampi poliitikko eri puolueista on kyseenalaistanut Mayn linjan kuluvan viikon aikana.

May ministerineen ei ole selkeyttänyt brexit-aikeistaan. Ajan ovat vieneet hallituksen selustan varmistaminen sekä Lontoon tuhoisa tornitalopalo.

Minkälaista brexitiä britit ovat sitten hakemassa?

Työväenpuolueelle lisää parlamenttipaikkoja voittanut Jeremy Corbyn kampanjoi ”pelastetaan työpaikat” -brexitin puolesta. Vaatimukseen sisältyy lähtö sisämarkkinoilta, mutta myös vapaakaupan jatkuminen.

Konservatiivihallituksen valtiovarainministerin Philip Hammondin puolestaan oli määrä pitää viime viikolla puhe, jossa hahmoteltiin ”pelastetaan talous” -brexitiä. Siihen saattaisi kuulua EU:n tulliliittoon jääminen – mikä puolestaan suututtaisi ne brexitiläiset, jotka haluavat Britannian solmivan omat kauppasopimuksensa.

Skotlannissa voittoisa konservatiivijohtaja Ruth Davidson on vaatinut ”avointa brexitiä”. Davidson kamppaili viime vuonna EU-jäsenyyden puolesta.

Mayn uudet liittolaiset eli pohjoisirlantilainen Demokraattinen unionistipuolue DUP vaati perjantaina ”järkevää brexitiä”.

DUP:n johtaja Arlene Foster painotti perjataina Reutersin mukaan, että brexitin pitää toimia niin Pohjois-Irlannin kuin Irlannin tasavallankin kannalta. Irlannin saaren asukkaat eivät halua, että EU-ero johtaa uusiin rajamuodollisuuksiin.

Monet ovat esittäneet myös, että konservatiivihallitus ottaisi brexit-neuvotteluihin myös muiden puolueiden edustajia. Maylle ajatus oli kauhistus.

Muualla EU:ssa Britannian poliittista kriisiä on katsottu hiljaisen ihmetyksen vallassa. EU27 on ollut valmis neuvotteluihin jo huhtikuun lopusta lähtien. Marssijärjestyskin on jo selvä.

EU-komission mukaan aivan ensimmäiseksi on sovittava EU-kansalaisten tulevista oikeuksista Britanniassa ja vastaavasti brittien oikeuksista muissa EU-maissa.

Prioriteettilistalla on myös niin sanottu brexit-lasku. Se määrää, kuinka paljon Britannian pitää maksaa EU:lle aiempien sitoumuksiensa takia. Myös Pohjois-Irlannin rajaa setvitään neuvottelujen alkupuolella.

Britannia on halunnut, että EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta kuten esimerkiksi kaupan ehdoista sovittaisiin samalla kuin eron ehdoistakin. Muu EU sanoo, että tulevasta ei voi puhua ennen kuin eron ehdoissa on edistytty tarpeeksi.

BBC:n tietojen mukaan Mayn hallituskin olisi nyt alistunut EU:n linjaukseen. Britannia lähtee neuvotteluihin altavastaajana, eikä voi sanelle muille ehtoja.

Jotta brexit saataisiin pakettiin kahden vuoden määräajassa, pitäisi erosopimus olla kutakuinkin valmis vuoden 2018 syksyllä. Määräaikaa voi pidentää vain kaikkien EU-maiden suostumuksella.

Fakta

EU-äänestyksestä on jo lähes vuosi


 Britannian kansanäänestys päätyi EU-eron eli brexitin kannalle 23. kesäkuuta 2016 prosentein 52–48.

 Pääministeri Theresa May käynnisti brexit-neuvottelut 29. maaliskuuta 2017.

 Neuvotteluje aloitus lykkääntyi, koska May päätti järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit 8. kesäkuuta.

 EU-perussopimuksen mukaan aikaa neuvotteluille on varattu kaksi vuotta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Britannia
  • Britannia ja EU
  • Brexit
  • Euroopan unioni
  • Annamari Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    4. 4

      Useisiin Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä, Britanniassa, Tanskassa, Hollannissa ja Espanjassa

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    7. 7

      Posti aikoo vaihtaa 2 300 työntekijän sopimukset ehdoiltaan edullisempiin – Pau uhkaa työtaistelulla ja syyttää Postia sopimusshoppailusta

    8. 8

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    9. 9

      Poliisi epäilee: Nuoret pahoinpitelivät iäkkään miehen työkalulla kauppakeskuksen hississä Espoossa

    10. 10

      Suomi ensin -mielenosoitus jatkuu Rautatientorilla – Poliisi käski ihmisiä poistumaan paikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    9. 9

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    10. 10

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää