Valikko
Ulkomaat

Pakettiautolla ajettiin ihmisten päälle lähellä moskeijaa Lontoossa, useita uhreja – epäilty tekijä pidätetty terrorismiepäilyn perusteella

Maanantaina alkuillasta Lontoon poliisi kertoi pidättäneensä iskusta epäillyn ”terrorismiperustein”.

Mies ajoi pakettiautolla jalankulkijoiden päälle hieman keskiyön jälkeen paikallista aikaa Lontoossa. Poliisin mukaan yksi uhreista on kuollut ja kahdeksan loukkaantunut. Tapausta tutkitaan epäiltynä terrori-iskuna.

Maanantaina alkuillasta Lontoon poliisi kertoi pidättäneensä iskusta epäillyn ”terrorismiperustein”, kertoo uutistoimisto AFP.

Kaikki iskun uhreista olivat muslimeja, kertoi poliisi. Vielä on epäselvää, johtuiko miehen kuolema yliajosta, vai menehtyikö hän samanaikaiseen sairauskohtaukseen.

Pääministeri Theresa May kutsui tapauksen vuoksi koolle hätäistunnon.

”Tänä aamuna maamme heräsi jälleen uutiseen terrori-iskusta pääkaupunkimme kaduilla. Se on jo toinen tässä kuussa ja kaikin tavoin yhtä kuvottava kuin ne, jotka on tehty aiemmin”, sanoi May alkuiltapäivästä.

”Se oli hyökkäys, jonka kohteina jälleen kerran oli tavallisia ja syyttömiä ihmisiä, jotka elivät elämäänsä, tällä kertaa brittiläisiä muslimeja, jotka olivat poistumassa moskeijasta rukousten jälkeen.”

Poliisi on pidättynyt autoa ajaneen 48-vuotiaan miehen. Teon jälkeen paikalla olleet kansalaiset ottivat miehen kiinni ja pitelivät häntä kunnes poliisi saapui paikalle. Poliisi kertoi tekijän joutuvan mielentilatutkimuksiin.

Tapaus sattui lähellä Finsburyn puiston moskeijaa Pohjois-Lontoossa. Tapauksen tutkinnasta vastaa poliisin terrorismin vastainen yksikkö.

Sky Newsin haastattelemien silminnäkijöiden mukaan pakettiautossa oli kolme miestä, joista kaksi pakeni paikalta. Lontoon poliisin mukaan sillä ei ole tietoa kahdesta muusta väitetystä epäillystä.



Auto ajoi moskeijasta poistuvien ihmisten päälle.

Muslimien paastokuukauden ramadanin vuoksi ihmiset olivat moskeijassa myöhään. CNN:n haastatteleman silminnäkijän mukaan oli selvää, että tekijä halusi ajaa nimenomaisesti muslimien päälle.

”Hän yritti tappaa paljon ihmisiä, joten ilmeisesti kyse oli terrorismista. Tällä kertaa kohteina olivat muslimit”, silminnäkijä Rayan kertoi.

Britannian muslimineuvoston mukaan viime viikkoina ja kuukausina muslimit ovat kohdanneet paljon islaminvastaisuutta. Neuvosto kertoi autoa ajaneen olleen valkoihoinen mies. Silminnäkijät kertoivat kuljettajan huutaneen, kuinka hän halusi tappaa ”kaikki muslimit”.

”Tämä oli väkivaltaisin osoitus islaminvastaisuudesta tähän mennessä”, muslimineuvosto katsoi tiedotteessaan.

Neuvoston mukaan viranomaisten olisi nyt kiireellisesti taattava moskeijoiden turvallisuus ramadanin aikaan.

Lontoon pormestari Sadiq Khan lupasikin tiedotteessa, että ramadanin viettäjiä tullaan suojelemaan lisäpoliisivoimilla.

”Kuten kauheat iskut Manchesterissa, Westminsterissä sekä London Bridgellä, myös tämä oli hyökkäys yhteisiä arvojamme kuten suvaitsevaisuutta, vapautta sekä kunnioitusta vastaan”, Khan sanoi.

Poliisi ja muut lontoolaisviranomaiset ovat kehottaneet kansalaisia rauhallisuuteen, ettei tilanne kärjistyisi uusiksi yhteenotoiksi.

Lontoossa on tehty viime aikoina useita terroristi-iskuja.

Viimeksi 3. kesäkuuta kolme miestä ajoi jalankulkijoiden ylitse ja puukotti ihmisiä. Iskussa kuoli kahdeksan ihmistä ennen kuin poliisi ampui tekijät. 22. toukokuuta itsemurhaiskussa Manchesterissä kuoli puolestaan 22 ihmistä ja 22. maaliskuuta mies ajoi jalankulkijoiden päälle ja puukotti poliisia. Tuolloin hyökkäyksessä kuoli viisi.

Finsburyn puiston moskeija on yksi Britannian suurimmista. Aiemmin moskeijalla oli huono maine, sillä paikkaa johti egyptiläissyntyinen radikaali imaami Abu Hamza al-Masri. Hänet tuomittiin Yhdysvalloissa elinkautiseen vankeuteen 2015 al-Qaidan ja Talebanin tukemisesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lontoo
  • Britannia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    4. 4

      Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

    5. 5

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    6. 6

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    9. 9

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    10. 10

      Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    7. 7

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    8. 8

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    9. 9

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää