Ulkomaat

Fanit vaativat poptähti Beyoncén kaksosia julkisuuteen – sosiaalisen median asiantuntija kertoo, miksi kuvien näkeminen on monille niin tärkeää

Artistipari Beyoncén ja Jay-Z:n kaksosten ympärillä on salaperäisyyden verho, jota fanit haluavat raottaa. Toistaiseksi vauvoista tiedetään hyvin vähän.

”Beyoncé, vapauta kaksosemme” on yksi monista somekansan vaatimuksista saada kuvamateriaalia yhdysvaltalaisartisti Beyoncé Knowlesin ja räppäri Jay-Z:n eli Shawn Carterin kaksosista.

Toistaiseksi vauvakuvia ei ole julkaistu, ja Beyoncé on viettänyt viimeiset kolme viikkoa hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Tietoja lasten sukupuolista tai mahdollisista nimistä ei myöskään ole kerrottu julkisuuteen.



Spekulaatiot mahdollisesta tyttö- ja poikavauvasta kuitenkin kasvoivat, kun valokuvaajat ikuistivat tuntemattoman naisen kantavan pinkkejä, sinisiä ja violetteja kukkia viime perjantaina siihen sairaalaan, jossa Beyoncén uskotaan synnyttäneen.

Kortissa kerrotaan lukeneen B+J. Samassa kuljetuksessa kerrotaan olleen myös jalanmuotoisia pinkkejä ja sinisiä ilmapalloja, joissa luki ”tyttövauva” ja ”poikavauva”. Asiasta kertoi muun muassa uutistoimisto AFP.

Mutta miksi kaksosten kuvien julkaisusta on tullut monille Beyoncén faneille niin tärkeä asia?

Beyoncé on menestynyt artisti ja ilmiö, jolla on hyvin laaja seuraajakunta. Häntä ja Jay-Z:tä kutsutaan musiikkimaailman kuninkaallisiksi, ja nyt alamaiset odottavat malttamattomina, että pari jakaisi onnensa heidän kanssaan.

”Faniyhteisö odottaa, että idolin elämää eletään sosiaalisen median kautta koko ajan yhdessä”, sanoo Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella työskentelevä dosentti Janne Matikainen.

Hän on tutkinut työssään etenkin sosiaalisen median ilmiöitä ja veikkaa, että kuvia kaksosista on tulossa.

”Jos somejulkisuuteen lähtee mukaan, niin tietyllä tapaa siihen on oltava valmis koko ajan.”

Fanien näkyvät vaatimukset vauvakuvien julkaisemisesta johtuvat Matikaisen mukaan etenkin siitä, että faneilla on sosiaalisen median kautta suora kanava idoleihinsa ja uudenlainen mahdollisuus esittää toiveita ja vaatimuksia.

Ja kun vauvakuvat julkaistaan, ne todennäköisesti peittoavat Beyoncén raskauskuvien aikaansaamat tykkäysennätykset sosiaalisessa mediassa.

Beyoncén helmikuussa Instagram-kuvapalvelussa julkaisema otos itsestään esittelemässä pyöristynyttä vatsaansa kukkien keskellä on kerännyt yli 11 miljoonaa tykkäystä. Kyseisellä kuvalla artisti ilmoitti raskaudestaan koko maailmalle ja kuva kohosi Instagramin kaikkien aikojen tykätyimmäksi.



Huhut ihailtujen kaksosten syntymästä lähtivät liikkeelle viime viikolla, kun lukuisat yhdysvaltalaismediat raportoivat nimettömien lähteiden perusteella kaksosten syntymästä. Pariskunta itse ei ole toistaiseksi kommentoinut väitteitä.

Beyoncén isä Mathew Knowles sen sijaan vahvisti syntymäuutisen viestintäpalvelu Twitterissä viime viikon sunnuntaina, jolloin Yhdysvalloissa vietettiin isänpäivää.

”He ovat täällä”, Mathew Knowles kirjoitti ja julkaisi kuvan, jossa luki: ”Hyvää syntymäpäivää kaksosille, rakkaudella isoisä”.



Osa Beyoncé-faneista, joita kutsutaan nimellä ”Beyhive”, pitää Mathew Knowlesin ilmoitusta loukkaavana, sillä heidän näkemyksensä mukaan vauvauutisen vahvistaminen on Beyoncén ja Jay-Z:n päätettävissä oleva asia, johon muiden ei pitäisi sekaantua.

Fanit haluavat kuulla iloisen uutisen nimenomaan laulajalta itseltään – ja mielellään todisteiden kera.

”Se ei ole totta, kunnes kuningatar itse ilmoittaa siitä”, fanit kommentoivat Twitterissä.



Beyoncé on jakanut raskausaikansa avoimesti faniensa kanssa etenkin Instagramissa, jonne artisti on ladannut kuvia ja videoita muun muassa toukokuun lopulla järjestetystä push party -juhlasta, jossa juhlittiin kaksosia ja odottavia vanhempia.



Lisäksi Instagram-kuvissa on esiintynyt usein myös pariskunnan viisivuotias Blue Ivy -tytär, jota odottaessaan Beyoncé oli uutistoimisto Reutersin mukaan huomattavasti vähemmän esillä julkisuudessa. Vähäinen julkisuus sai tuolloin liikkeelle salaliittoteorioita, joiden mukaan tähti olisi vain esittänyt odottavansa lasta.

Tuoreimman raskauden aikana artistin käytös on ollut avoimempaa. Sosiaalisen median lisäksi Beyoncé esitteli vauvavatsaansa muun muassa tämän vuoden Grammy-gaalassa, jossa laulaja esiintyi kultaisessa puvussa sädekehän ympäröimänä.

Beyoncé ei ole ainut julkisuuden henkilö, joka on saanut tänä kesänä kaksoset.

Ihmisoikeusjuristi Amal Clooney ja hänen näyttelijämiehensä George Clooney saivat perheenlisäystä kesäkuun alussa. Lapset nimettiin Ellaksi ja Alexanderiksi. Clooneyt valitsivat odotuksessaan Beyoncéa ja Jay-Z:tä yksityisemmän lähestymistavan.

Kuka?

Beyoncé Giselle Knowles-Carter


 35-vuotias laulaja, joka nousi kuuluisuuteen 1990-luvulla perustetun Destiny’s Child -yhtyeen kautta.

 Siirtyi myöhemmin menestyneesti soolouralle.

 Naimisissa räppäri Jay-Z:nä tunnetun Shawn Carterin, 47, kanssa.

 Pariskunta on yksi parhaiten menestyneistä musiikkiperheistä. Heidän omaisuutensa arvoksi arvioidaan noin miljardi Yhdysvaltain dollaria.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Sosiaalinen media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    2. 2

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    3. 3

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    4. 4

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    5. 5

      Kymmenet arvokkaat huvilat rapistuvat Helsingin käsiin, koska kaupunki ei ole pystynyt kunnostamaan tai myymään niitä

    6. 6

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    7. 7

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    8. 8

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    9. 9

      Vuoden parhaassa nuortenelokuvassa on muskeleita, räjähtäviä taloja ja feministinen sankari, jollaista satavuotias Suomi kipeästi kaipaa

    10. 10

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    9. 9

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    10. 10

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää