Ulkomaat

”Rauhanvarojen” ohjaaminen sotilastarpeisiin repii EU:ta – Heidi Hautala syyttää unionia ”oikeudellisesta U-käännöksestä”

Kolme EU-parlamentin valiokuntaa on ottanut Suomenkin tukeman kannan, jonka mukaan kehitysvaroja voi käyttää turvallisuusjoukkojen kehittämiseen epävakaissa maissa.

Bryssel

Euroopan parlamentin oikeusvaliokunta hyväksyi torstaina tiukassa äänestyksessä paljon kiistelyä aiheuttaneen kannan, jonka mukaan EU:n kehitysyhteistyöbudjetin ”rauhanvaroja” voidaan käyttää köyhien ja epävakaiden maiden turvallisuusjoukkojen kehittämiseen ja muihin sotilaallisiin tarpeisiin.

Tulkinnan puolesta äänesti valiokunnassa kymmenen europarlamentaarikkoa eli meppiä, kun seitsemän äänesti vastaan ja kuusi tyhjää. Sama tulkinta on hyväksytty äskettäin myös kahdessa muussa valiokunnassa, ja nyt asia siirtyy 751-jäsenisen parlamentin täysistuntoäänestykseen syyskuussa.

Asiassa aktiivinen ja torstaina vastaan äänestänyt vihreiden meppi Heidi Hautala kertoo olevansa ”syvästi huolissaan, että kehityspolitiikka militarisoidaan takaoven kautta”.

Hautalan mielestä oikeusvaliokunnan äänestys sotii parlamentin ja muidenkin EU-instituutioiden aiemmin muodostamia lainopillisia tulkintoja vastaan, ja EU:ssa olisi vuoden aikana syyllistytty ”oikeudelliseen U-käännökseen”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomen valtionhallinnossa ja muissa jäsenmaissa asia on nähty toisin. Kymmenen jäsenmaata, niiden joukossa Suomi, patistivat viime vuoden keväänä yhteiskirjeellä komissiota toimiin, jotta länsiafrikkalaisen Malin kaltaisia hauraita maita voitaisiin vakauttaa tehokkaammin.

Kirjeessä vaadittiin EU:n kehitysyhteistyössä käyttämän Vakauden ja rauhan instrumentin (IcSP) muuttamista siten, että sen rahoja voitaisiin ohjata myös sotilaallisten valmiuksien kehittämiseen. Näin komissio myös päätyi vuosi sitten heinäkuussa ehdottamaan.

”Turvallisuus on kehityksen ennakkoehto ja ilman kehitystä ja köyhyyden poistamista ei voi olla pysyvää rauhaa”, jäsenmaat perustelivat.

Kyseisen instrumentin päätarkoitus on komission määritelmän mukaan vastata kriiseihin, estää konflikteja, rakentaa rauhaa ja lisätä kriisivalmiutta. IcSP-ohjelman budjetti vuosille 2014–2020 on runsaat 2,3 miljardia euroa.

Komission ehdotuksen mukaan IcSP-varoja voi käyttää sotilastarkoituksiin vain poikkeustapauksissa, joissa ne tukevat kestävää kehitystä. Aseisiin ja ammuksiin rahoja ei esimerkiksi saa antaa.

Hautalan ja muiden kriitikkojen mielestä unionin kehitysvaroja ei pitäisi ”uhrata turvallisuuspoliittisten vaatimusten” tarpeisiin, ja toimintatapa sotii EU:n perussopimusta vastaan. Myös esimerkiksi Alde-ryhmään kuuluva Paavo Väyrynen on vastustanut varojen uudelleenohjaamista.

”Jäsenmaiden tulisi kehittää uusia, erikseen luotuja välineitä turvallisuus- ja sotilasyhteistyöhön ja valmiuksien kehittämiseen kolmansissa maissa, ja kunnollisilla rahoitussitoumuksilla”, Hautala totesi EU-parlamentin vihreiden ryhmän julkaisemassa tiedotteessa.

Nyt näyttää todennäköiseltä, että komission ehdotus IcSP-varojen uudenlaisesta käytöstä hyväksytään EU-parlamentin täysistunnossa syksyllä. Ulkoasiainvaliokunnassa ja kehitysvaliokunnassa muutos hyväksyttiin aiemmin selvemmin luvuin kuin oikeusvaliokunnassa.

EU-parlamentin hyväksynnän jälkeen asia etenisi viimeisteltäväksi parlamentin, jäsenmaiden ja komission välisiin kolmikantaneuvotteluihin.

Jäsenmaat kallistuivat lähes komission ehdotuksen kannalle viime joulukuussa. Ruotsi kuitenkin esitti vastalauseensa julistuksessa, jonka mukaan varojen käytön muutos sotii OECD-järjestön kehitysavusta tekemiä linjauksia vastaan.

“Ruotsi tunnustaa täysin kehityksen ja turvallisuuden läheisen suhteen.– – – Mutta kehitysyhteistyön ja turvallisuustoimien rajan hämärtäminen ei johda kestäviin ratkaisuihin”, Ruotsin vastalauseessa todettiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan unioni
  • Pekka Mykkänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    6. 6

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    7. 7

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    8. 8

      Ihan tavallista seksiä on turha vähätellä – Liian suuret odotukset voivat johtaa pettymyksiin

    9. 9

      Voimakas maanjäristys ravisteli Meksikon keskiosia – useiden kymmenien kerrotaan kuolleen, järistys runnoi taloja myös miljoonakaupunki Méxicossa

    10. 10

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    4. 4

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää