Ulkomaat    |   HS-analyysi

Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

Charlottesvillen marssi yhdisti Yhdysvaltain hajanaisen äärioikeiston.

Virginian Charlottesvillessä nähtiin viikonloppuna raju voimannäyttö. Sadat uusnatsit ja muut äärioikeistoaktivistit kokoontuivat noin 50 000 asukkaan kaupunkiin.

Lauantaina yksi nainen kuoli, kun äärioikeiston riveissä mieltään osoittanut 20-vuotias mies kaahasi autolla ja törmäsi väkijoukkoon ja toisiin autoihin.

Presidentti Donald Trumpilta kesti ensin kaksi päivää tuomita äärioikeistoväkivalta yksiselitteisesti. Maanantaina hän vihdoin tuomitsi ”vahvimmin mahdollisin sanoin”, mutta seuraavana päivänä palasi taas alkuperäiseen: syytä oli myös vastamielenosoittajissa, joista osa käytti väkivaltaa.

Republikaanien lähes kaikki johtohahmot tuomitsivat kotimaisen terrorismin heti. Myös kaksi Trumpin edeltäjää ja puoluetoveria, presidentit George Bush ja George W. Bush, antoivat poikkeuksellisen lausunnon, jossa irtisanoutuivat rotukiihkoilusta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Keskiviikkona Trumpin toimitusjohtajaneuvosto sanoutui irti Trumpista, ja Trump lakkautti koko neuvoston.

Toistetaan vielä, miksi amerikkalaiset järkyttyivät viikonlopun tapahtumista.

1. Charlottesvillessä kokoontui satamäärin natseja, jotka olivat aseistautuneita, valmiita väkivaltaan ja käyttivät sitä tappavasti.

2. Yhdysvaltain presidenttinä on mies, joka vähättelee ja hämärtää asiaa.

On vain vuosi siitä, kun termi ”alt-right” eli ”vaihtoehto-oikeisto” ilmestyi valtavirtaan. Nimitys on pitkälti kiertoilmaus äärioikeiston internetsiivelle.

Sen keinot ovat tutut: nettimeemit, provosointi, uhriutuminen, vitsin varjolla loukkaaminen ja sallitun puheen rajan siirtäminen. Loputon öyhötys, saivartelu ja whataboutismi voi saada mustan näyttämään valkoiselta. Se on tarkoituskin.

Alt-rightin osuus Trumpin presidentiksi nousemiseen oli kenties ratkaiseva. Se taas antoi uutta voimaa äärioikeistolle. Charlottesvillessä se jalkautui voimakkaampana kuin koskaan.

Kaduilla nähtiin myös alt-rightin johtohahmoja, mutta ennen kaikkea siellä nähtiin se, mitä internetin taisteluissa on vuosikausien aikana manattu esiin. Kaduilla marssi vanhanaikaisia, soihtua kantavia, hampaisiin asti aseistautuneita väkivaltaisia amerikkalaisia natseja.

Asiassa ei ole mitään vaikeaa, monimutkaista eikä ”vaihtoehtoista”.

Osallistujat halusivat ottaa ”maansa takaisin” juutalaisilta ja mustaihoisilta. He olivat tulleet rajoittamaan vähemmistöjen oikeuksia tarvittaessa väkivalloin.

Tämän kaiken he kertoivat auliisti itse. Sanomassa ei ollut mitään epäselvää eikä vertauskuvallista. Kaduilla vaadittiin puhdasta valkoista herruutta.

Nettinatsit ja parlamentaariset populistit antavat usein ymmärtää olevansa seksuaalivähemmistöjen asialla voidakseen hyökätä esimerkiksi maahanmuuttajia vastaan.

Monien muiden vastamielenosoittajaryhmien lisäksi Charlottesvillessä oli homoseksuaalien vastamielenosoitus. ”Fuck you faggots”, natsit mylvivät takaisin.

Useimmat osanottajat olivat varautuneet väkivaltaan vähintään kilvin. ”Niin, ja on täällä vielä tämä veitsikin”, eräs mielenosoittaja sanoi kameralle.

Ihan ymmärrettävästi nilkkakotelossa ollut tikari oli unohtua. Mies oli jo esitellyt varsinaisen aseistuksensa – kiväärin ja kolme pistoolia.

Aseiden esittely nähdään Vice-julkaisun kylmäävällä videoreportaasilla, joka seurasi äärioikeistojoukkoa ennen mielenosoitusta ja sen jälkeen.

Yhdysvalloissa perustuslain toinen lisäys takaa käytännössä rajattoman oikeuden kantaa asetta. Osa Charlottesvillen marssijoista oli aseistautunut hampaisiin asti – paremmin kuin Virginian osavaltion poliisi, kuten osavaltion kuvernööri Terry McAuliffe sanoi.

”Poliisia on helppo arvostella, mutta voin vakuuttaa, että 80 prosentilla osanottajista oli puoliautomaattiaseet”, McAuliffe sanoi. ”Kun näki kaduille kokoontuneet asejoukon, heitä olisi voinut luulla armeijaksi.”

Äärioikeisto on pirstaleinen ja muuttuu nopeasti, kuten ääriliikkeet aina.

Yhdysvalloissa Charlottesvillen kaltaista sekalaista joukkoa voi kutsua kattokäsitteellä ”white supremacist.” Se kääntyy suomeksi kömpelösti ”valkoisen ylivallan kannattajaksi”.

Charlottesvillen kokoontumisen tavoite olikin äärioikeiston yhdistäminen. Sitäkään eivät osallistujat jättäneet epäselväksi: mielenosoituksen nimi oli Unite the Right.

Myös Yhdysvalloissa muslimivastaiset viharyhmät ovat kasvaneet eniten, mutta Charlottesvillessä nähtiin ikiaikaista juutalaisvihaa.

Perjantain soihtukulkueessa marssijat huusivat muun muassa iskulausetta ”Jews will not replace us”. Eräs mielenosoittaja sanoi Vicen haastattelussa, että Yhdysvaltoihin kaivataan vielä Trumpia rasistisempi presidentti, koska tämän tytär on naimisissa juutalaisen Jared Kushnerin kanssa.

Mikään ei viittaa siihen, että Charlottesville jäisi natsien viimeiseksi joukkokokoontumiseksi Yhdysvalloissa. Päinvastoin viikonloppu näytti onnistuneen yhdistämisessä ja voimauttamisessa yli odotusten.

Vanguard America -järjestö, jonka riveissä epäilty muutamaa tuntia ennen yliajoa kuvattiin, kiisti yliajajan olleen jäsenensä. Muuten murhana tutkittava yliajo ei saanut joukossa aikaan mitään katumuksen merkkejä.

Yhdysvalloissa on monenkirjavia ääriliikkeitä. Monet ovat käyttäneet väkivaltaa, jotkut ovat osallistuneet katutappeluihin, jotkut ovat tehneet terrori-iskuja.

Vain yksi niistä marssii hampaisiin asti aseistautuneena keskellä kirkasta päivää. Vain yhdellä niistä on Valkoisessa talossa ymmärtäjä.

Juttua muokattu 18.8. kello 15.08: Uutisen kuvituksena käytetty kuva on vaihdettu. Aiemmassa kuvassa esiintyneiden henkilöiden yhteys äärioikeistoon ei ollut selvä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Äärioikeisto
  • Yhdysvallat
  • Uusnatsit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    7. 7

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    8. 8

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    9. 9

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    10. 10

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää