18.9.2006 16:38
Pietari. Laitonta maahanmuuttoa vastustava venäläinen DPNI-järjestö uhoaa verkkosivuillaan kostavansa Pietarin pioneeriaukiolla sunnuntaina tapahtuneen kahakan, jossa järjestön mielenosoitusta häirittiin väkivalloin. Järjestö vihjailee myös, että viranomaisilla on ollut sormensa pelissä hyökkäystä suunniteltaessa.
DPNI:n johtaja Aleksandr Belov sanoo, että järjestön mielenosoituksia suojaavat yleensä sekä miliisi että sisäministeriön Omon-yksiköt. Sunnuntaina Pietarin pioneeriaukiolla oli Belovin sanojen mukaan kuitenkin vain yksi miliisi. DPNI uhoaakin kostavansa hyökkäyksen.
Pietarin pioneeriaukiolla sunnuntai-iltapäivänä käyty joukkotappelu on tuorein esimerkki Venäjällä viime viikkoina käydyistä etnisistä välienselvittelyistä. Kahakka käynnistyi, kun DPNI oli pitämässä mielenosoitusta pioneeriaukiolla. Mielenosoituksessa tuettiin Kontupohjan venäläisväestön oikeuksia.
Kesken kokouksen noin 50 hengen ryhmä naamioituneita miehiä hyökkäsi DPNI:n edustajien kimppuun. Hyökkääjät olivat aseistautuneet veitsin, pulloin ja nyrkkiraudoin ja huusivat antifasistisia iskulauseita. Tappelun seurauksena kolme ihmistä vietiin sairaalaan. Loukkaantuneista yhden tila on vakava. Miliisi on pidättänyt parikymmentä henkilöä, heidän joukossaan alaikäisiä.
DPNI on saanut viime viikkoina paljon julkisuutta Kontupohjan levottomuuksien yhteydessä. Kontupohjassakaan eivät suinkaan kaikki ole innostuneita äärinationalistisena pidetyn DPNI:n tuesta. Joidenkin arvioiden mukaan DPNI:n taustalla toimii liberaalidemokraattisen puolueen johtaja Vladimir Zhirinovski.
Mielenosoittajien kimppuun hyökänneiden tavoitteista tai taustasta ei ole täyttä selvyyttä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi