lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Bushin hallintoa syytetään terveysraporttien peittelystä

11.7.2007 17:50

Presidentti George W. Bushin hallinto on toistuvasti yrittänyt estää tärkeiden, kansanterveyttä koskevien raporttien julkaisemisen poliittisista syistä, väittää entinen Yhdysvaltain korkein terveysviranomainen Richard H. Carmona. Hän toimi tehtävässä vuosina 2002–2006.

Carmonan mukaan Bushin hallinnon korkeat virkamiehet eivät antaneet hänen julkaista esimerkiksi kantasoluja, jälkiehkäisyä tai seksuaalikasvatusta koskevia raportteja tai edes puhua aiheista, kertoo New York Times -sanomalehti.

Virkamiehet yrittivät myös vuosien ajan viivyttää passiivisen tupakoinnin haittoja koskevaa raporttia, Carmona väittää. Raportti julkaistiin lopulta viime vuonna.

Korkeimman terveysviranomaisen tehtävänä on tarjota yhdysvaltalaisille tieteellistä tietoa terveydestä ja sairauksista.

Carmona puhui tiistaina edustajainhuoneen hallinnon valvonnasta ja uudistamisesta vastaavalle valiokunnalle. Hänet oli kutsuttu antamaan lausunto aiemmin hoitamansa tehtävän uudistamisesta.

Carmona ei nimennyt henkilöitä, jotka olivat kehottaneet häntä asettamaan poliittisen harkinnan tieteellisen edelle. Hän kuitenkin sanoi, että joukkoon kuului apulaisterveysministereitä ja korkea-arvoisia poliittisia virkamiehiä terveyshallinnon ulkopuolelta.

Virallisista puheista Carmona sanoo saaneensa ohjeen, että presidentti Bush piti mainita kolme kertaa jokaisella sivulla. Lisäksi häntä pyydettiin pitämään republikaaneja tukevia puheita.

Carmonaa oli myös yritetty estää osallistumasta vammaisten paralympialaisiin, koska "merkittävällä perheellä" on pitkät siteet kisat järjestävään hyväntekeväisyysjärjestöön.

Carmona kieltäytyi nimeämästä perhettä, mutta Kennedyt ovat olleet mukana järjestössä jo kauan.

"Korkea virkamies kysyi minulta: Miksi haluaisit auttaa noita ihmisiä", Carmona kertoi valiokunnalle.

Yhdysvaltain terveysministeriö kiisti tuoreeltaan Carmonan väitteet. "Tämän hallinnon näkemys on aina ollut, että julkista terveyttä koskevan politiikan pitää perustua tieteeseen, ministeriön edustaja Bill Hall sanoi.

Carmona antoi lausuntonsa vain pari päivää ennen kuin senaatin on tarkoitus vahvistaa James W. Holsingerin valinta hänen seuraajakseen.

Kaksi senaatin terveysvaliokunnan jäsentä on ilmoittanut vastustavansa Holsingerin valintaa, koska tämä kirjoitti vuonna 1991 raportin, jonka mukaan homoseksuaalisuus on epäluonnollista ja epätervettä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.