torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Suomen somalialaisia ei ole tiettävästi lähtenyt taistelijoiksi

29.5.2009 20:59

Suomessa asuvia somalialaisia ei ole tiettävästi osallistunut taisteluihin kapinallisliikkeiden riveissä Somaliassa.

"En voi sanoa sataprosenttisesti, koska en tunne kaikkia Suomen somaleita, mutta en usko että täältä olisi lähtenyt nuoria taistelemaan", sanoo Abdullahi Farah.

Farahilla on tiiviit yhteydet paitsi Suomen somaliyhteisöön myös Somalian hallituksen viranomaisiin, sillä hän on osallistunut tarkkailijana YK:n vetämiin Somalian rauhanneuvotteluihin.

Farahin mukaan valtaosa Suomessa asuvista somalialaisista on maltillisia ja vastustaa Somalian hallitusta vastaan taistelevia liikkeitä, kuten islamistista al-Shababia.

Samaa mieltä on vihreiden Helsingin kaupunginvaltuutettu Zahra Abdulla.

"En ole tavannut Suomessa ketään, joka olisi valmis lähtemään taistelijaksi", hän sanoo ja hämmästelee Ruotsista kantautunutta uutista.

"Olen kuullut, että Somaliassa on myös ulkomaalaisia taistelemassa, mutta en olisi uskonut, että he ovat länsimaissa kasvaneita."

Suomen suojelupoliisi kieltäytyi perjantaina kommentoimasta kysymystä siitä, onko Suomesta lähtenyt taistelijoita Somalian konfliktiin. Kyseessä on Supon mukaan operatiivinen salassa pidettävä tieto.

Terrorismintorjuntayksikön päällikkö Lasse Anttila kertoi sähköpostihaastattelussa, että suojelupoliisi seuraa tarkasti Somalian turvallisuustilanteen vaikutuksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.