27.2.2010 13:51 | Päivitetty: 27.2.2010 21:47
Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaation NOAA:n karttagraafi ennusti tsunamin etenemistä Tyynellä valtamerellä.
Chilen suuren maanjäristyksen nostattama tsunami etenee Tyynellämerellä. Illalla Suomen aikaa tsunamivaroitus laajennettiin koskemaan myös Yhdysvaltojen ja Kanadan länsirannikkoa.
Tsunami on jo iskenyt Chilen rannikolle sekä Ranskan Polynesian itäosiin. Viranomaisten mukaan tsunami ei näillä alueilla aiheuttanut suurta vahinkoa.
Illalla Suomen aikaa näytti siltä, että tsunami sekä sen aiheuttamat vahingot jäivät pelättyä pienemmiksi.
Tsunamin odotetaan saapuvan Havaijille noin klo 23 Suomen aikaa. Saarilla on soitettu hälytyssireenejä ja kehotettu ihmisiä siirtymään pois rannoilta ja hakeutumaan rakennusten yläkerroksiin.
Yhdysvaltain ilmatieteen laitos arvioi, että tsunami yltää aina Japanin rannikolle asti ennen hiipumistaan. Japaniin aalto ehtii ennustusten mukaan varhain aamulla Suomen aikaa. Tuolloin aallonkorkeuden uskotaan olevan enää noin 30 senttiä.
Tsunamin aiheutti aamulla sattunut voimakas maanjäristys.
Tsunamivaroitus annettiin hyvin laajalla alueella: Etelä-Amerikassa, Havajilla, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa, Filippineillä, Venäjällä ja useilla Tyynenmeren saarilla.
Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimuslaitoksen NOAA:n mukaan tsunamiaallot voivat saavuttaa Uuden-Seelannin rannikon noin 13 tunnissa ja Australian rannikon noin 15 tunnissa järistyshetkestä. Järistys tapahtui noin 8.30 aamulla.
Indonesian rannikolle mahdollinen tsunami voi ehtiä vajaassa vuorokaudessa.
Tiedot tsunamin koosta olivat päivän mittaan ristiriitaisia. Yhdysvaltain geologiavirasto ilmoitti, että suurimmat Chilen rannikolle iskeytyneistä aalloista olivat 3,1 metriä korkeita.
Uutiskanava CNN:n haastattelema maanjäristysasiantuntija korosti, että tsunamiaallot voivat tuoda vahinkoja yhtä lailla kohtaamiensa saarten itä- kuin länsipuolellekin.
Tämä johtuu tsunamin energian suuntautumisesta. Tsunami ei etene meressä vain yhdensuuntaisesti, vaan voi kiertyä matkallaan.
Tyynenmeren tsunami jäi pelättyä pienemmäksi 28.2.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi