torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Lakiehdotus Tanskassa: Rikolliset ulkomaalaiset on karkotettava

21.6.2011 20:32

Kaikki rikolliset ulkomaalaiset halutaan karkottaa Tanskasta rangaistuksen pituudesta riippumatta. Tällainen on uusi lakiehdotus, jonka Tanskan parlamentin eli Folketingetin odotetaan hyväksyvän suurella enemmistöllä.

Hallituksen viesti Tanskan tuomioistuimille on käytännössä, että karkotuksia on lisättävä niin paljon kuin mahdollista, vaikka riskinä onkin kansainvälisten sopimusten rikkominen. Näin sanoo Tanskan integraatioministeri Sören Pind tanskalaiselle Information-lehdelle.

Aloitteen mukaan karkotusta vältetään vain, jos se on selvästi ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa.

Tähän mennessä karkotuksen vaatiminen on ollut syyttäjän tehtävä. Lakiehdotus tekisi toimenpiteestä automaattisen.

Information-lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan on erittäin todennäköistä, että Tanska joutuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen eteen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkominen tietäisi vahingonkorvausvaatimuksia Tanskalle, mutta ei kuitenkaan kumoaisi tehtyjä päätöksiä.

Lakiehdotuksen odotetaan saavan tukea oppositiossa seisovilta Tanskan sosiaalidemokraateilta ja sosialistiselta kansanpuolueelta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.