lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

ALS-taudin tutkimuksessa läpimurto

24.8.2011 14:24 | Päivitetty: 24.8.2011 15:02

Lihasten toimintaa ohjaavia liikehermosoluja rappeuttavan ALS-taudin, eli amyotrofisen lateraaliskleroosin tutkimuksessa on tehty läpimurto.

Tutkimuksesta selvisi, että tautia sairastavien selkäytimen ja aivojen hermosolujen kierrätysjärjestelmä on vioittunut. Solut eivät pysty kierrättämään rakennusaineitaan normaalin solun tavoin ja siten korjaamaan itseään.

Eri tutkimusryhmät ovat aiemmin päätyneet samantyyppisin löydöksiin taudin tutkimuksessa.

Tutkimusryhmän jäsenet kertovat, että löydös avaa uusia mahdollisuuksia tehokkaan ALS-hoidon löytämiselle. Tuloksista saattaa olla hyötyä myös muiden neurologisten rappeumasairauksien, kuten Parkinsonin taudin ja otsalohkodementian tutkimuksessa ja hoidossa.

Tulokset kattavat taudin mekanismin, eli solujen toiminta on vioittunut samalla tavalla niin satunnaisessa kuin perinnöllisessäkin tautimuodossa.

Jopa 10 prosentilla ALS-potilaista tautia esiintyy suvussa. Suomessa uusia tautitapauksia todetaan vuosittain noin 150. Taudin toteamisen jälkeen potilaan keskimääräinen elinikä on noin 3,5 vuotta, mutta osa elää vielä kymmenen sairausvuoden jälkeenkin.

Tutkimus julkaistiin ensimmäisenä Nature-lehdessä ja Suomessa siitä kertoi Mediuutiset.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.