torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

ANC näytti voittavan Etelä-Afrikan vaalit

23.4.2009 16:15

RAJESH JANTILAL / AFP

Vaalitarkkailijat ja ääntenlaskijat selvittävät annettuja ääniä Durbanissa Etelä-Afrikassa.

Vaalitarkkailijat ja ääntenlaskijat selvittävät annettuja ääniä Durbanissa Etelä-Afrikassa.

Etelä-Afrikan valtapuolue ANC näytti torstaina voittavan maassa pidetyt parlamenttivaalit. Jacob Zuman johtama Afrikan kansalliskongressi oli alustavien tulosten mukaan saamassa 65 prosenttia keskiviikkoisten vaalien äänistä.

Zuman odotetaan nousevan maan uudeksi presidentiksi, kun parlamentti kokoontuu valitsemaan presidentin toukokuussa.

Etelä-Afrikan virkaatekevänä presidenttinä toimii ANC:n varapuheenjohtaja Kgalema Motlanthe. Presidentti Thabo Mbeki erosi ennenaikaisesti viime syyskuussa, koska hän menetti ANC:n tuen. Mbeki kaatui epäilyyn siitä, että hän olisi kampittanut kilpailijansa Zuman korruptioepäilyillä.

ANC:stä erkaantuneen COPE-puolueen eli Mbekin kannattajien äänisaalis näytti jäävän kahdeksaan prosenttiin.

Pääoppositiopuolue Demokraattisen Allianssin DA:n kannatukseksi oli tulossa 18 prosenttia, mikä on kuutisen prosenttia enemmän kuin viime vaaleissa. Vaaleissa äänesti yli 23 miljoonaa eteläafrikkalaista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.