29.8.2010 14:09
Aavejunaa rautatiesillalta etsimään tullut mies sai lauantaina surmansa, kun hänen päälleen ajoi oikea juna lähellä Statesvillen kaupunkia Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa, kertoo televisiokanava CNN.
Ennen kuolemaansa hän kuitenkin ehti pelastaa rautatiesillalla olleen naisen tönäisemällä tämän pois junan tieltä.
Samalla sillalla sattui tuhoisa rautatieonnettomuus elokuun 27. päivänä vuonna 1891, kun matkustajajuna suistui raiteilta ja 30 ihmistä kuoli. Paikallisissa kummitusjutuissa väitetään, että aina turman vuosipäivänä sillalla voi kuulla junan ääniä, ja jotkut väittävät nähneensä myös virka-asuisen miehen kultakello kädessään.
Koska ilmiöiden uskotaan sattuvan turman vuosipäivänä, jotkut tekevät sillalle retkiä kummitusten toivossa.
Lauantaina noin 90 metriä pitkällä rautatiesillalla oli 10–12 ihmistä odottelemassa, kun kulman takaa ilmestyi näkyviin oikea juna, joka oli matkalla Statesvilleen.
Sillalla olleet ihmiset juoksivat kauhuissaan karkuun sillan päähän. Suurin osa onnistuikin pääsemään turvaan.
Junan kuljettaja veti jarrusta heti kun vain voi.
Sillalle jäi kuitenkin kaksi ihmistä, 29-vuotias mies ja nainen, jonka ikä ei ole tiedossa. Mies tönäisi naista niin, että tämä putosi sillalta noin kymmenen metrin matkan. Nainen loukkaantui ja joutui sairaalaan.
Mies sen sijaan jäi junan alle ja kuoli heti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi