lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Afganistan-aineiston julkaisseen Wikileaksin perustaja oli teinihakkeri

28.7.2010 0:52

Leon Neal / AFP

Wikileaks-verkkosivuston australialainen perustaja Julian Assange puhui lehdistölle Lontoossa maanantaina.

Wikileaks-verkkosivuston australialainen perustaja Julian Assange puhui lehdistölle Lontoossa maanantaina.

Vuodetut asiakirjat Afganistanin sodasta julkaisseen Wikileaks-sivuston perustajalla Julian Paul Assangella on useita asuinpaikkoja salaisissa osoitteissa. Hän matkustaa jatkuvasti. Sitä hän on perustellut halullaan pysyä vihamiestensä edellä.

Tietokoneet Assange löysi teini-ikäisenä. Hän hankki ensimmäisen modeeminsa teini-ikäisenä vuonna 1987.

Vuonna 1989 häntä epäiltiin osallisuudesta tietomurtoon, joka sotki Yhdsvaltojen avaruushallinnon tietokoneet juuri, kun Atlantis-sukkula piti laukaista avaruuteen. Häntä ei kuitenkaan tuomittu teosta.

Maanantaina hänen perustamansa sivusto julkisti salaisen aineiston, joka on ehkä sotahistorian suurin. Afganistanin sotaa koskevassa aineistossa on 92 000 asiakirjaa.

Vaikka Assange puolustaa tiedon vapautta, hän kertoo hyvin vähän itsestään. Hän ei ole esimerkiksi suostunut vahvistamaan ikäänsä. Nykyään tiedetään, että hän syntyi Australiassa vuonna 1971.

Hän matkusti paljon jo lapsena, koska hänen vanhemmillaan oli kiertävä teatteri.


Laajempi juttu Assangesta keskiviikon Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.