3.5.2011 23:35
Satelliittikuva pohjoiskorealaisesta Yodokin vankileiristä, jonka asukkaista kaksi viidestä kuolee Amnestyn mukaan aliravitsemukseen.
PEKING. Pohjois-Korean pahamaineisilla vankileireillä viruu 200 000 poliittista vankia täydellisen epäinhimillisissä oloissa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa tutkimuksessaan.
"Tilanne vankileireillä on suoraan sanoen helvetillinen", arvioi järjestön Aasian aluejohtaja Sam Zarifi.
Vankien määrä on arvioitu tuoreiden satelliittikuvien perusteella ja haastattelemalla leireillä olleita vankeja, jotka ovat paenneet Etelä-Koreaan.
Pohjois-Korea on kiistänyt leirien olemassaolon vuosikymmenien ajan.
"Enää tätä tosiasiaa ei voi kiistää", Zarifi sanoo.
Hengissä pysyäkseen vangit syövät mitä tahansa löytämäänsä, kuten rottia, käärmeitä ja eläinten ulosteista kaivettuja siemeniä.
Vangit joutuvat tekemään raskasta pakkotyötä. Ruokaa saadakseen pitää tehdä vaadittu määrä työtä.
Paikoin aliravitsemukseen on kuollut jopa 40 prosenttia vangeista.
Rankaisutoimena käytetään sulkemista viikkokausiksi pieneen kuutioon, jossa ei pysty seisomaan eikä makaamaan. Leireillä pakkotyössä olevia lapsia hakataan, jos he eivät tee työtään kunnolla. Monet lapset kuolevat.
Vankeja myös kidutetaan, ja heitä teloitetaan muiden vankien edessä ampumalla tai hirttämällä.
Amnesty pelkää poliittisten vankien määrän lisääntyvän, sillä Pohjois-Koreassa on meneillään vallanvaihdos diktaattori Kim Jong-ililtä tämän pojalle Kim Jong-unille.
Myös edellisen vallanvaihdoksen yhteydessä poliittisten vankien määrä lisääntyi.
Leirille saattaa joutua vain siksi, että on kuunnellut eteläkorealaista radiolähetystä.
Lisää aiheesta keskiviikon Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi