lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Amnesty: Guantanamon uusi osasto jopa muita pahempi

5.4.2007 3:01

Washington. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International arvostelee tuoreessa raportissaan Yhdysvaltoja vankien oloista Guantanamon vankileirillä ja erityisesti leirillä avatulla uudella osastolla. Amnesty vaatii jälleen koko leirin sulkemista.

Kuubassa sijaitsevassa Guantanamossa avattiin viime joulukuussa leiri 6 -nimellä tunnettu uusi turvallisuusosasto, jossa vankeja pidetään eristettyinä. Yhdysvaltain mukaan kyseessä on huippumoderni laitos, joka on turvallisempi vartijoille ja mukavampi vangeille. Amnestyn mukaan vankien kertomukset ovat kuitenkin aivan toisenlaisia.

Uuden osaston vankeja pidetään tiettävästi ikkunattomissa selleissä 22 tuntia vuorokaudessa. Öisin he pääsevät jaloittelemaan vähäksi aikaa. Päiväkausia saattaa kulua, etteivät he näe päivänvaloa. Vartijan katse oviluukusta on ainoa kontakti muihin ihmisiin, eikä mitään aktiviteetteja yökävelyä lukuunottamatta ole tarjolla.

Noin 80:tä prosenttia Guantanamon 385 vangista pidetään eristyksissä. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan 165 vankia oli siirretty muilta osastoilta leiri 6:lle tammikuun puoliväliin mennessä. Noin sataa vankia pidetään eristyksessä leiri 5:llä, joka myös on turvallisuusosasto.

Amnesty kutsui Guantanamoa yhdeksi pahimmista tahroista Yhdysvaltain ihmisoikeushistoriassa.

"Guantanamo on jäytävä esimerkki siitä, miten (George W.) Bushin hallinto jatkuvasti halveksii kansainvälistä oikeutta ja jättää piittaamatta ihmisoikeuksista", järjestön Yhdysvaltain-johtaja Larry Cox sanoi.

Turvatoimia vankileirillä on kiristetty vankien syömälakon ja viimekesäisten kolmen itsemurhan jälkeen. Leiri kuutoselle siirretyt vangit olivat aiemmin osastoilla, jolla he saattoivat seurustella muiden vankien kanssa ja osallistua muuhunkin toimintaan.

Monet Guantanamon vangeista ovat viruneet leirillä yli viiden vuoden ajan ilman syytteitä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.