lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Arktisen alueen strateginen merkitys kasvussa

26.3.2009 20:39

AP

Venäjä pystytti lippunsa syvälle Jäämeren pohjaan Pohjoisnavan jääpeitteen alle elokuussa 2007.

Venäjä pystytti lippunsa syvälle Jäämeren pohjaan Pohjoisnavan jääpeitteen alle elokuussa 2007.

Arktisen alueen strateginen merkitys on jälleen kasvussa. Pohjoisen jäämeren rantavaltiot ja monet muut toimijat, kuten Nato ja EU ovat nostaneet alueen korkealle turvallisuuspoliittisissa ohjelmissaan.

Sotilaallinen kiinnostus on noussut ilmastonmuutoksen myötä. Kun jäät sulavat, pohjoisen energiavarojen hyödyntäminen on yhä lähempänä.

Jäämeren rantavaltiot ovat luvanneet kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia energiapelissä. Alueella on kuitenkin paljon ratkaisemattomia ongelmia.

Norja ja Venäjä kiistelevät rajalinjauksesta Barentsinmerellä. Tanska ja Venäjä yrittävät todistella, että Lomonosovin harjanne kytkeytyy niiden mannerjalustoihin. Kanada ja Yhdysvallat ovat erimielisiä ehkä ympärivuotiseksi sulavan luoteisväylän hallinnasta.

Sotilaallinen toiminta on nopeasti kiihtynyt pohjoisessa. Kansainvälisessä keskustelussa puhutaan "kylmäkuumeesta", villistä pohjolasta" ja "arktisesta sodasta". Näitä termejä on esitetty lähinnä Yhdysvalloissa.

"Tervehdys ilmastonmuutos, hyvästi rauhallinen [pohjois]napa", amerikkalainen tutkija Peter Brookes kirjoitti jokin aika sitten Armed Forces Journal -lehdessä.

Euroopassa tilanteeseen on suhtauduttu rauhallisemmin. Useimmat asiantuntijat uskovat, että valtiot ratkaisevat mahdolliset erimielisyytensä kansainvälisten sopimusten ja mekanismien puitteissa.

"Tietysti kun otetaan energiakysymykset ja ilmastonmuutoksen synkimmät visiot ja lähdetään niistä tilannetta kehittelemään, niin siitä syntyvät ideat arktisesta sodasta. Itse en näe tilannetta niin synkkänä", tutkija Teemu Palosaari Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta sanoo.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja, eversti Erik Errol toteaa, että sotilaallisen konfliktin vaara on vähäinen, koska "se ei olisi kenenkään intressien mukaista".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.