24.8.2006 0:07 | Päivitetty: 24.8.2006 21:45
Kuvassa suurimmat tunnetut kappaleet Kuiperin vyöllä aurinkokunnan reunalla. Mikään näistä ei uuden määritelmän mukaan ole planeetta.
Plutoa ei kutsuta enää tähtitieteessä planeetaksi. Tästä lähtien se on ”plutomainen kohde”, joka kiertää Aurinkoa. Tällaisia pienempiä kappaleita on Aurinkokunnassamme tuhansia.
Pluton suisti planeetan asemastaan Kansainvälinen tähtitieteen unioni (IAU), joka päätti maailmankokouksensa torstaina Prahassa Tšekissä.
Planeetan uusi määritelmä rajaa niiden määrän tiukasti kahdeksaan. Tämä rajaus voi säilyä oppikirjoissa ja kartoissa hyvinkin jopa miljoonia vuosia tästä eteenpäin. Rajauksessa on kolme ehtoa ja se on hyvin tarkka. Planeetta on nyt kappale, joka kiertää Aurinkoa. Sen massa on tarpeeksi suuri niin, että kappale on pyöreä. Tärkein rajaus on se, että planeetta hallitsee omaa kiertorataansa.
Tätä määritelmää Pluto ei täyttänyt. Taivaankappale kulkee noin 20 vuotta kiertoajastaan Neptunuksen radan sisäpuolella. Tällöin Neptunus on sen alueella kiertoradan hallitseva osapuoli.
Pluto kiertää Auringon kerran 248:ssa Maan vuodessa. Neptunus on kymmeniä kertoja suurempi kaasumainen jättiplaneetta, jonka tähtitieteilijät löysivät jo 1846.
Pluton asemasta planeettana alettiin kiistellä jo 1990-luvun lopulla. Planeettojen tutkijat alkoivat tajuta, että Pluto on vain yksi jäinen kappale niin sanotun Kuiperin vyöhykkeellä, yli viiden miljardin kilometrin päässä Maasta. Pluto löytyi vasta vuonna 1930, kun kuusi suurinta planeettaa on tunnettu jo iät ja ajat. Nämä ”vaeltajat”, planeetat, antoivat esi-isillemme taivaan merkkejä muun muassa kylvöjen ajoittamiseen. Plutolla ei ole mitään tällaista merkitystä ihmiskunnalle. Sitä ei voi edes nähdä kuin hyvillä kaukoputkilla.
Alun perinkin Pluto keksittiin hiukan ”väkisin” planeetaksi. Astronomit ja suuri yleisö olivat jo pitkään 1900-luvun taitteessa puhuneet planeetasta X. Vuosituhannen alussa on löydetty ainakin kaksi jäistä isoa kappaletta, jotka täyttivät vanhan planeetan määritelmän Pluton tapaan. Siksi planeetan määritelmää olisi pitänyt laventaa. Se olisi johtanut umpikujaan.
Isoja pyöreitä kappaleita löytyy näet varmasti jatkossa Kuiperin vyöhykkeeltä. Kuiperin vyöhykkeellä on ehkä jopa miljoonia kappaleita, joista hyvin monet ovat varmasti isoja ja pyöreitä. Nykyiset luotaimet ja kaukoputket pystyvät tutkimaan aluetta vasta vain pinnallisesti.
Kansainvälinen tähtitieteen unioni IAU on tähtitieteen ehdoton auktoriteetti. Se nimeää kaikki tähtitaivaan uudet ilmiöt, kohteet, ja esimerkiksi asteroidien nimet ja karttanimet. Sikäli päätös on peruuttamaton.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi