23.12.2009 11:01
Mikrobit ovat jälleen hämmästyttäneet ihmeellisillä selviämistaidoillaan. Tutkijat raportoivat arkkieliöistä, jotka ovat eläneet yli 30 000 vuotta suolakiteiden sisällä.
Havaijin yliopiston tutkijat eristivät arkkieliöt Kalifornian Death Valleysta kairatuista suolanäytteistä.
He havaitsivat, että suolakiteiden sisällä oli pieniä nestetaskuja. Nesteestä otetuista näytteistä paljastui arkkieliöitä, jotka saatiin kasvamaan. Nesteen iäksi määritettiin 22 000–34 000 vuotta.
Suolakiteiden tarkempi tutkimus paljasti myös, miten arkkieliöt olivat kiteiden vankina selvinneet. Kaikissa kiteissä, joissa oli arkkieliöitä, oli myös kuolleita Dunaliella-leviä, joita arkkieliöt käyttivät ravinnokseen.
Tutkimusta johtanut mikrobiologi Brian Schubert laski, että yhdestä ainoasta levästä riittäisi arkkieliölle ruokaa 12 miljoonaksi vuodeksi.
Koska joidenkin suolakiteiden sisällä oli useampia leviä kuin arkkieliöitä, ne olisivat periaatteessa voineet sinnitellä kiteiden sisällä satoja miljoonia vuosia.
Mikrobien ihmeellisistä selviämistaidoista on raportoitu aikaisemminkin.
Vuonna 2000 esimerkiksi kohistiin samaisten suolakiteiden sisään jumiutuneista mikrobeista, jotka olisivat eläneet siellä 250 miljoonaa vuotta. Tutkimus on kuitenkin kyseenalaistettu, sillä kiteet olivat mahdollisesti sulaneet välillä ja kiteytyneet uudestaan, joten bakteerien ikää ei voitu määrittää.
Havaijin yliopiston tutkimuksen tuloksia pidetään huomattavasti vakuuttavampina.
Tutkimuksesta kertoi Yhdysvaltain geologisen seuran julkaisu Geology.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi