perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Barroso: Talouskasvu ylittää ennusteet tänä vuonna

7.9.2010 11:34

Jose Manuel Barroso

Jose Manuel Barroso

Bryssel. EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso uskoo, että EU:n talouskasvu yltää tänä vuonna ennusteita korkeammaksi. Barroson mukaan talouden elpyminen on pääsemässä vauhtiin, mistä kertoo sekin, että työttömyyden kasvu EU:ssa on pysähtynyt.

Barroso kommentoi talousnäkymiä puheessaan EU-parlamentissa Strasbourgissa. Komission puheenjohtajan tilannekatsauksesta on määrä tehdä jatkossa jokavuotinen perinne.

Barroso listasi keinoja EU:n taloustilanteen kohentamiseksi. Hänen mukaansa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaoloja täytyy parantaa, innovaatiotoimintaa kehittää ja Euroopan yliopistoja modernisoida.

Komission puheenjohtaja otti puheessaan epäsuorasti kantaa myös Ranskan romanikarkoituksiin.

"Eurooppalaisten perusoikeudet ja -velvollisuudet ovat voimassa kaikkialla mihin he menevät", Barroso sanoi ja sai europarlamentaarikoilta raikuvat aplodit.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.