22.3.2006 13:48 | Päivitetty: 22.3.2006 14:21
Baskien separatistijärjestö ETA ilmoitti espanjalaisen TVE 22 -kanavan välityksellä pysyvästä tulitauosta.
Baskien separatistijärjestö ETA on ilmoittanut aloittavansa pysyvän tulitauon, kertoivat espanjalaisviestimet.
Yhteenotot ehtivät jatkua lähes neljän vuosikymmenen ajan eli vuodesta 1968. Niissä on kuollut noin 850 ihmistä.
Ilmoituksen todenperäisyyttä ei heti pystytty tarkistamaan, mutta usein ETA on käyttänyt samaa baskisanomalehteä Garaa kuin nytkin kertoakseen kannanotoistaan. Ilmoitus oli sitä ennen kerrottu baskien televisiokanavalla.
Tulitauon on määrä alkaa perjantaina.
ETAn tavoite on ollut perustaa itsenäinen valtio baskien asuttamalle alueelle Pohjois-Espanjassa ja Lounais-Ranskassa. Yhdysvallat ja EU pitävät ETAa terroristijärjestönä.
Aiemmin ETA julisti tulitauon syyskuussa 1998, mutta kumosi sen joulukuussa 1999.
Lehtitietojen mukaan ETAn tavoitteena on nyt edistää baskien asemaa demokratian keinoin. Se aikoo rakentaa "uuden viitekehyksen sille, miten baskien oikeudet voidaan tunnustaa."
Viime vuosina ETAn iskut ovat aiheuttaneet yleensä pieniä vahinkoja. Ketään ei ole kuollut yhteenotoissa sitten vuoden 2003.
TIETOKULMAFrancoa vastustavat kansallismieliset ryhtyivät terroristeiksi 22.3.2006
Horjuva ETA koettaa pitää kulisseja pystyssä 20.12.2004
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi