perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Belgialaisnainen ei nukahtanutkaan tatuoijalla

23.6.2009 13:30

Danny Gys

Kimberley Vlaminckin kasvoja koristaa 56 tähteä.

Kimberley Vlaminckin kasvoja koristaa 56 tähteä.

Tatuoitu 18-vuotias belgialaisnainen myönsi televisiokanavalle tienneensä sittenkin kasvoihinsa tatuoitujen tähtien lukumäärän.

Kimberley Vlaminck kertoi tiedotusvälineille viime viikolla nukahtaneensa tatuoijalla. Hän väitti huomanneensa vasta herättyään, että tatuoija oli tehnyt hänen kasvojensa vasemmalle puolelle 56 tähteä kolmen sijaan.

Nyt Vlaminck myöntää olleensa täysin tietoinen tähtien lukumäärästä.

"Pyysin 56 tähteä ja alun perin ihailin niitä. Kun isäni näki tähdet, hän raivostui. Niinpä kerroin, että nukahdin ja että tatuoija teki virheen", Vlaminck kertoi hollantilaiskanavalle Telegraph-lehden mukaan.

Tatuoija kiisti heti Vlaminckin version tarinasta ja sanoi vain toteuttaneensa tämän toiveen. Silti hän lupautui maksamaan puolet tatuoinnin poisto-operaatiosta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.