lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Britannia ja Saksa eivät hyväksyneet välittömän tulitauon vaatimista

1.8.2006 13:29 | Päivitetty: 1.8.2006 16:51

Bryssel. Euroopan unionin aikeet vaatia Suomen johdolla "välitöntä tulitaukoa" Libanonin kriisissä kaatuivat tiistaina iltapäivällä Brysselissä.

Britannia ja Saksa torjuivat EU:n ulkoministerikokouksessa pöydällä olleen lauselmaluonnoksen, jossa vaadittiin sekä Israelin että Etelä-Libanonissa toimivan Hizbollah-järjestön lopettavan vihollisuudet, kertoi uutistoimisto AP diplomaattilähteisiin viitaten.

Tulitauko olisi luonnoksen mukaan ollut välttämätön edellytys sille, että Etelä-Libanoniin voitaisiin lähettää kansainvälisiä joukkoja turvaamaan rauhaa.

Kaikkien EU-maiden ministerien olisi pitänyt hyväksyä asiakirja, ennen kuin se olisi virallinen.

Toistaiseksi myöskään YK ei ole kyennyt antamaan selkeää yhtenäistä lauselmaa Lähi-idän kriisistä.

Ulkoministerien on tarkoitus keskustella myös kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä Libanoniin.

Aikaisemmin tiistaina ulkoministeri Erkki Tuomioja tuomitsi Israelin päätöksen laajentaa sotilasoperaatiotaan Libanonissa. Hän varoitti uusien sotatoimien johtavan vain väkivallan kiihtymiseen.

"On mahdotonta hyväksyä, että Israel jatkaa nykyistä toimintaansa", Tuomioja sanoi.

"[Pääministeri Ehud] Olmertin sanat ja suunnitelmat uusista hyökkäyksistä ovat huolestuttavia, ja meillä on hänelle tämä viesti: on epätodennäköistä että näin saavutetaan sotilaallista menestystä. Tuloksena on vain Hizbollahin ja muiden ääriainesten kannatuksen kasvu alueella."

Useimmat Euroopan maat ja arabivaltiot ovat vedonneet osapuoliin taistelujen lopettamiseksi välittömästi. Myös Libanonin valtio on vaatinut vihollisuuksien lopettamista.

Israelin läheisin liittolainen Yhdysvallat on kuitenkin pitänyt kiinni siitä, että tulitauon on oltava osa pysyvää ratkaisua, joka panisi pisteen uhkalle, jonka Libanonista käsin toimivan Hizbollahin raketit aiheuttavat Israelille.

YK:n turvallisuusneuvosto keskustelee uusien kansainvälisten kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä alueelle aikaisintaan torstaina.

Maailmanjärjestö on ilmaissut järkytyksensä ja huolensa siviilien kärsimyksistä, mutta Yhdysvaltojen vastustuksen vuoksi turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt antamaan tiukkasanaista lausuntoa, jossa vaadittaisiin välitöntä tulitaukoa kolme viikkoa kestäneisiin pommituksiin ja yhteenottoihin, joissa on kuollut yli 600 libanonilaista ja 50 israelilaista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.