27.4.2009 11:27 | Päivitetty: 29.4.2009 16:20
Meksikosta Yhdysvaltoihin palaava matkustaja piti hengityssuojainta Dullesin lentokentällä Washingtonissa keskiviikkona.
Yhdysvalloissa Texasissa hieman alle 2-vuotias lapsi on kuollut sikainfluenssaan. 23 kuukauden ikäinen lapsi on ensimmäinen sikainfluenssan uhri Meksikon ulkopuolella.
Meksikolaisen perheen vanhemmat olivat tuoneet sairastuneen lapsen Yhdysvaltoihin saamaan hoitoa.
Yhdysvalloissa sikainfluenssan oli keskiviikkona varmistettu tarttunneen noin 60 ihmiseen. Heistä viittä on hoidettu sairaalassa.
Meksikossa viranomaiset epäilivät sikainfluenssan tappaneen jo 160 ihmistä. Yli 2 500 ihmisen epäillään saaneen tartunnan.
WHO on toistaiseksi varmistanut Meksikossa 33 sikainfluenssatartuntaa, joista 7 on johtanut kuolemaan. WHO vahvistaa tartunnat ja kuolemantapaukset sikainfluenssan aiheuttamiksi vasta laboratoriotestien jälkeen.
Tartunnan saaneiden lukumäärä näytti harpanneen keskiviikkona Meksikossa. Vielä tiistaina kerrottiin, että taudin leviäminen hidastuisi noin sataan tartuntaan vuorokaudessa, ja tartunnan saaneita olisi yhteensä 2 000.
Meksikon terveysmininisterin Jose Cordovan mukaan kuolleiden määrä oli kuitenkin tasoittumassa. Tiistaina taudin epäiltiin tappaneen 150 ihmistä. Keskiviikkona luku oli noussut yhdeksällä.
Myönteistä Cordovan mukaan on myös se, että vain 1 311 sairastunutta tarvitsi sairaalahoitoa. Tämä viittaisi siihen, että sairastuneille annettu lääkitys näyttäisi tepsivän.
Yhdysvaltain viranomaiset arvioivat jo tiistaina, että sikainfluenssa vaatii kuolonuhreja myös Yhdysvalloissa. Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger julisti eilen osavaltioon hätätilan sikainfluenssan takia.
New Yorkissa herätti tiistaina pelkoa taudin leviäminen koululaisten keskuudessa. Viranomaisten mukaan "useat sadat" suuren roomalaiskatolisen koulun oppilaista ovat saaneet oireita, jotka johtuvat "todennäköisesti sikainfluenssasta". Taudin uskotaan levinneen oppilaiden sisaruksista, jotka käyvät läheisestä, aiemmin suljettua, koulua.
Tapauksia ei ole pystytty vielä varmistamaan.
Sikainfluenssaepidemia on lähtöisin Meksikosta, minkä vuoksi maa on joutunut osin eristetyksi. Useat maat, Suomi mukaan lukien, ovat kehottaneet kansalaisiaan välttämään Meksikoon matkustamista. Jyrkimpiin toimiin ovat ryhtyneet Kuuba ja Argentiina, jotka ovat katkaisseet Meksikosta saapuvan lentoliikenteen.
Meksikon hallitus ilmoitti eilen, että kaikki maan historialliset nähtävyydet, kuten mayojen ja atsteekkien pyramidit suljetaan toistaiseksi turisteilta.
Suomen ulkoministeriö suosittaa, ettei Meksikoon matkustettaisi sikainfluenssaepidemian vuoksi, ellei matkustaminen ole välttämätöntä.
Matkavakuutusyhtiöt Eurooppalainen ja If kuitenkin kertoivat, etteivät ne maksa asiakkailleen korvauksia perutusta matkasta ulkoministeriön uudesta matkustussuosituksesta huolimatta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi