lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Britanniassa harkitaan ikäsuosituksia verkkosivuille

27.12.2008 12:35

Britannian kulttuuriministeri Andy Burnham ehdottaa elokuvien ikäsuosituksen kaltaisia ikäsuosituksia myös verkkosivuille.

"Ikäsuositukset helpottaisivat lapsille haitallisen materiaalin seulomista", Burnham sanoi The Daily Telegraph -lehden haastattelussa.

Yhdysvaltojen vastavalitun presidentin Barack Obama nosti esiin yhteisten englanninkielisiä verkkosivuja koskevien yhteisten sääntöjen luomiseksi.

"Yhdysvaltojen ja Britannian yhteistyöllä voimme löytää kansainvälisen ratkaisun, joka toimisi myös alan kansainvälisinä standardeina", Burnham sanoi.

Yksi ratkaisu voisi Burnhamin mukaan olla elokuvista ja televisiosta tuttujen ikäsuositusten laajentaminen koskemaan myös verkkosivuja. Britanniassa, kuten Suomessa, esimerkiksi televisiokanavat eivät saa tietyn kellonajan jälkeen lähettää ohjelmaa, joka sisältää esimerkiksi väkivaltaa.

Ministerin mukaan esimerkiksi sellaisilla sivustoilla kuten YouTube ja Facebook voisivat käyttää "latautumisaikoja", jolla rajoitettaisiin, mitä videoita kulloinkin olisi nähtävillä.

Palveluntarjoajat voisi hänen mukaansa myös velvoittaa tarjoamaan sellaisia sivustoja, joiden koko sisältö olisi lapsille sopivaa.

Kaikki yritykset rajoittaa internetin tarjontaa ovat Burnhamin mukaan kilpistyneet väittelyyn sananvapaudesta.

"Jos katsomme internetin historiaa, sen ovat korostaneet sen olevan tila, jota valtiota eivät voi rajoittaa. Mielestäni meidän pitää vakavasti arvioida tätä käsitystä uudelleen", hän sanoi.

Hänen mukaan kaikkea internetissä olevaa sisältöä ei tarvitsisi olla kaikkien saatavilla.

"Tarkoitus ei ole uhata sananvapautta, kaikkea muuta, mutta internet on kasvanut ja yhä useampi käyttää sitä vahingoittaakseen muita."

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.