lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Bush aikoi vielä kerran moittia Kiinaa ihmisoikeuksista

6.8.2008 22:27

Jewel SAMAD / AFP

George W. Bush ja Kiinan presidentti Hu Jintao tapasivat G8-kokouksessa Japanin Toyakossa heinäkuussa.

George W. Bush ja Kiinan presidentti Hu Jintao tapasivat G8-kokouksessa Japanin Toyakossa heinäkuussa.

Washington. Pian syrjään siirtyvä Yhdysvaltain presidentti George W. Bush aikoi torstaina vielä kerran ripittää Pekingin johtajia ihmisoikeusloukkauksista neljännen ja viimeisen Kiinan-vierailunsa edellä.

Samaan hengenvetoon hän myöntää, että "lopulta Kiina itse päättää, mitä polkua se taivaltaa".

Bushin oli määrä arvostella Kiinaa Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa, jossa hän aikoi puhua torstaiaamuna paikallista aikaa ennen matkaansa Pekingin olympialaisiin.

"Yhdysvallat vastustaa voimakkaasti Kiinan tapaa pidättää poliittisia toisinajattelijoita, ihmisoikeusaktivisteja ja uskonnollisia aktivisteja", Bush aikoi sanoa puheessa, joka annettiin lehdistölle jo keskiviikkona.

Hän aikoi myös kehua valtavaa muutosta, joka Kiinassa on kolmen vuosikymmenen aikana tapahtunut.

Kiinan odotettiin suhtautuvan ärtyisästi puheeseen ja siihen, että Bush tapasi ennen matkaansa tunnettuja aktivisteja Valkoisessa talossa.

Arvostelua Bushin liiasta "pehmoilusta" lienee tiedossa ihmisoikeusjärjestöiltä, joista vaikutusvaltaisimmat Human Rights Watch (HRW) ja Amnesty International ovat tuominneet Kiinan kehityksen kisojen aattona.

"Kiinalaiset käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja edistävät vapauksiaan rauhanomaisin mielenosoituksin, Kiinan hallitus lyö heitä vastaan ja presidentti Bush näyttää surkealta, jos hän sulkee silmänsä ja tyytyy vain osoittamaan suosiotaan urheilijoille", ennakoi HRW:n johtaja Kenneth Roth The Washington Postille.

Bushille Kiinan painostaminen ihmisoikeuksista on erityisen vaikeaa, sillä hänen omaa hallintoaan on arvosteltu toistamiseen ihmisoikeusloukkauksista – kuten kiduttamisesta ja salaisista pidätyskeskuksista – epäiltyjen terroristien vastaisissa toimissa.

The New York Timesin mukaan jotkut Bushin avustajat olivat kaavailleet Bushille hyvin kärkevää puhetta, joka olisi tuonut mieleen Ronald Reaganin kuuluisalle neuvostojohtajalle Mihail Gorbatšoville suunnatun puheen Berliinissä 1987: "Herra Gorbatšov, repikää alas tämä muuri."

Sen sijaan vierailusta on tulossa enimmäkseen urheiluntäyteinen ja epäpoliittinen. Bush aikoo käydä hallituksen valvomassa jumalanpalveluksessa, mutta ei mene maanalaisen kirkon tilaisuuteen, koska kiinalaiset estivät sen.

Vierailu tuo mieleen minikoossa Bushin pian päättyvän kahdeksanvuotisen valtajakson ja suhteen Kiinaan.

Bush aloitti uhmakkaasti kutsuen Kiinaa "strategiseksi kilpailijaksi" Bill Clintonin "strategisen kumppanin" sijaan, mutta päätyi tekemään yhteistyötä ja pidättymään vastakkainasettelusta.

Heti kauden alussa maat ajautuivat diplomaattiseen kriisiin amerikkalaisen vakoojakoneen ja kiinalaisen hävittäjän törmäysjupakassa. Bush lupasi myös äänekkäästi Kiinan mielestä "kapinalliselle maakunnalle" Taiwanille aseita ja suojaa, mutta lopulta Taiwanin vaikeassa kysymyksessä on vältetty yhteenotto.

Syksyn 2001 terrori-iskut muuttivat perusteellisesti Yhdysvaltain tärkeysjärjestykset ja Bushin hallitus alkoi lähestyä Kiinaa sovinnollisemmin.

Bush tapaa tällä viikolla presidentti Hu Jintaon jo 15. kerran ja vierailu Kiinaan on neljäs. Aiemmat presidentit – alkaen suhteet avanneesta Richard Nixonista – kävivät Kiinassa vain kerran.

Ulkopolitiikan asiantuntija Fareed Zakaria totesi Newsweekin kolumnissaan, että Kiinan käytös on ollut ailahtelevaa maailmanpolitiikassa.

Esimerkiksi ydinasetta tavoitelleen Pohjois-Korean suhteen Kiina on antanut tärkeää apua, kun taas Zimbabwen diktaattoria Robert Mugabea ja Darfurin silmittömään väkivaltaan osallisia Sudanin johtajia Kiina on suojellut "sydämettömästi", Zakaria totesi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.