keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Cassini kuvasi jättimäisen hurrikaanin Saturnuksen pinnalla

10.11.2006 16:54 | Kommentit

NASA

Nasan Cassini-luotain kuvasi hurrikaanin kaltaisen myrskyn Saturnuksen etelänavalla. Kuten Maankin hurrikaaneissa, myrskynsilmässä on pilviä melko vähän ja silmää reunustaa korkea pilvikerros.

Nasan Cassini-luotain kuvasi hurrikaanin kaltaisen myrskyn Saturnuksen etelänavalla. Kuten Maankin hurrikaaneissa, myrskynsilmässä on pilviä melko vähän ja silmää reunustaa korkea pilvikerros.

Saturnus-planeetan etelänavalla raivoaa kolossaalinen hurrikaanin kaltainen myrsky, joka tarttui Cassini-avaruusluotaimen kameraan. Kuvissa erottuu selvä myrskynsilmä, joka tekee 150 metriä sekunnissa puhaltavasta myrskystä hurrikaanin.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hurrikaani nähdään millään muulla planeetalla kuin Maassa.

Myrsky raivoaa jättiläisplaneetan pinnalla alueella, joka on läpimitaltaan noin 8 000 kilometriä, eli viidesosa maapallon ympärysmitasta.

Nasan astrofyysikon Michael Flasarin mukaan myrsky muistuttaa häntä tyhjenevästä kylpyammeesta, kun vesi kieppuu viemäriaukkoon. Mittakaava on toki toinen.

"Emme ole koskaan nähneet mitään tällaista."

14-kuvainen sarja napattiin kolmen tunnin aikana lokakuussa, kun Cassini-luotain ylitti planeetan 340 000 kilometrin korkeudessa. Cassini tutkii Saturnusta ja sen kuita.

Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta. Sen halkaisija on 119 000 kilometriä ja sijaitsee 1,2 miljardin kilometrin päässä Maasta.

Saturnuksen hurrikaani on pienempi kuin Jupiterin päiväntasaajan eteläpuolella myrskyävä Great Red Spot (GRS, suuri punainen pilkku), mutta GRS:ltä puuttuvat hurrikaanin tunnusmerkit: myrskyn silmä ja silmää reunustava alue, jossa myrsky on hurjimmillaan.

Great Red Spot on vuosisatoja kestänyt pysyväisluontoinen myrsky. Sen kykenee erottamaan Maasta asti riittävän tehokkaalla tähtikaukoputkella.

Saturnuksen myrsky on suurempi kuin Maan hurrikaanit paitsi halkaisijaltaan, myös korkeudeltaan. Valtavat pilvimassat ulottuvat 30–75 kilometrin korkeuteen, kun Maassa hurrikaanilla on korkeutta 10–15 kilometriä.

Mysteeri on siinä, että Maassa hurrikaanit muodostuvat lämpimän, kostean ilman noustessa ylös valtameren pinnasta. Saturnuksen pinta on kaasua, eikä planeetalla ole valtameriä. Tutkijat pohdiskelevat nyt, voisiko Saturnuksen hurrikaani muodostua muuten kuin reaktiossa veden kanssa.

Saturnuksen hurrikaani näyttää myös pysyvän paikoillaan toisin kuin Maassa, jossa myrsky liikkuu 30–50 kilometrin tuntinopeudella.

"Se näyttää hurrikaanilta, mutta ei käyttäydy kuten hurrikaani", Cassini-tutkimusryhmään kuuluva tohtori Andrew Ingersoll Kalifornian teknologisesta instituutista sanoo.

"Mikä ikinä se onkin, me aiomme keskittyä myrskynsilmään ja ottaa selvää, miksi se on siellä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.