Castron jälkeen

Jääkö Kuuba sosialismin ulkoilmamuseoksi, vai tuleeko siitä taas huorien ja kasinoiden saari?

Kaikkihan Fidel Castron tunnistavat: parrakkaan asepukuisen miehen, jolla on vanhenevan rokkitähden elkeet, kunnon lavakarisma ja uskomaton kyky pitää tuntikausia kestäviä puheita.

Tällä viikolla hän poistui ensimmäisen kerran 47 vuoteen näyttämöltä - tosin väliaikaisesti - ja siirsi vallan 75-vuotiaalle veljelleen Rau´l Castrolle.

Uutinen sai aikaan säpinää. Mitä tapahtuu Kuubassa, kun Castro kuolee?

Odotettu muutos, uskovat ainakin Miamissa Floridan kärjessä asuvat kuubalaispakolaiset ja heidän jälkeläisensä. Ja 650000 kuubalaisen yhteisössä riittää höyrypäitä, jotka aikovat olla mukana todistamassa mullistusta.

Yhteisön riemunpurkaukset ja uho saivat Yhdysvaltain rannikkovartioston tehostamaan tällä viikolla merialueen valvontaa hetkeksi. Karibianmerellä ei aiota sallia laitonta muuttoliikettä; ei floridankuubalaisten pienveneiden virtaa entiselle kotisaarelle eikä pakolaisten tulvaa Floridaan.

Maailman viestimissä Kuuban tulevaisuutta ei pidetä auvoisena.

Surkeimmissa ennusteissa maan uskotaan syöksyvän sekasortoon, kun vallankumousta paenneiden jälkeläiset palaavat vaatimaan maitaan ja talojaan takaisin ja työikäiset kuubalaiset karkaavat samaan aikaan maasta ulkomaille.

Tai maa muuttuu ennen pitkää korruptoituneiden liikemiesten temmellyskentäksi kuten 1950-luvulla, jolloin saari oli amerikkalaisen mafian rahanpesupaikka ja täynnä turisteja, joita kiinnostivat uhkapelit, prostituutio ja huumeet.

Kaikki voi myös jatkua entiseen tapaan. Kuubasta tulee sosialismin ulkoilmamuseo, jossa kierrätetään, eletään amerikkalaisten kauppasaarron aiheuttamassa niukkuudessa ja keksitään luovia ratkaisuja. Niissä kuubalaiset ovat mestareita. Omaperäisimpiä innovaatioita on Venezuelan kanssa käytävä kauppa: Kuuba vie maahan lääkäreitä, opettajia ja urheiluvalmentajia ja saa vastineeksi öljyä.

Rau´l Castroon on suhtauduttu lehdissä kohteliaan nuivasti: ikuisesta kruununprinssistä on tullut selvä siirtymäkauden johtaja jo ikänsäkin vuoksi. Sitä paitsi Castrolla ei ole isonveljensä karismaa, hänestä ei erityisemmin pidetä ja kaiken lisäksi hänellä on alkoholiongelma.

Mutta pikkuveli voi pitkittää vallankumouksen perinnön säilymistä, sillä hän pitää puolustusministerinä hyppysissään sotavoimia ja turvallisuuskoneistoa, ja hän on ollut mukana uudistamassa varovaisesti Kuuban taloutta. Jotakin oli pakko tehdä, sillä Neuvostoliiton hajottua Kuuba jäi puille paljaille: sillä ei ollut ruokaa, rahaa eikä öljyä, ja sokerin markkinatkin romahtivat. Turismi oli nopein tapa hankkia valuuttatuloja. Samassa ahdingossa sallittiin pienimuotoinen yritystoiminta.

"Kuubaan on suhtauduttu aina tunteenomaisemmin kuin muihin maihin. Siksi sen tulevaisuus kiinnostaa monia", sanoo Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Jussi Pakkasvirta.

Kuuba oli pitkään ihmisten mielissä perinteinen paratiisi, jossa oli palmuja, loistoautoja ja kauniita ihmisiä. 1960-luvulla syntyi ajatus sosialistisesta utopiasta, ja vallankumousromantiikka elää yhä - Suomessakin. Kun Pakkasvirta järjesti viime lokakuussa Castroa koskevan keskustelutilaisuuden yliopistossa, sali täyttyi hetkessä ja toisinajattelijat saivat kuulla kunniansa. Tilaisuuden anti tiivistettiin lyhyeen huomioon: on vaikea tietää, mitä Kuubassa todella tapahtuu.

Pian maa on uuden muutoksen edessä, ja sekin kutkuttaa. Pakkasvirta on tutkinut Latinalaisen Amerikan kehitystä tiiviisti yli kaksikymmentä vuotta, mutta ei hänkään osaa sanoa, mitä Kuubassa tapahtuu tulevina vuosina. Yhtälössä on aivan liikaa tekijöitä: kuubankuubalaiset, Yhdysvalloissa asuvat kuubalaiset ja Yhdysvaltain hallitus, joka ei aio purkaa kauppasaartoa ennen kuin Kuubasta on tullut demokratia.

Kaikkien aikomukset pitäisi tietää.

"Uskon, että jos Kuubassa järjestettäisiin nyt vaalit, yli puolet äänestäisi nykyistä järjestelmää. Talous on paremmalla tolalla kuin muutama vuosi sitten. Kuubalaiset ovat ylpeitä maastaan."

Pakkasvirta pitää epätodennäköisenä, että maassa ryhdyttäisiin lopullisen vallanvaihdon jälkeen mellakoimaan erityisesti, vaikka tuloerot ovat kasvaneet huimasti viime vuosina. Parhaiten menee mustan pörssin kauppiailla, matkailubisneksestä elävillä ja niillä, jotka saavat sukulaisilta dollarilähetyksiä.

Suurimmassa ahdingossa ovat pelkillä palkkatuloillaan kitkuttavat virkamiehet, lääkärit, insinöörit ja opettajat. He tuskin syöksyvät kaduille vaatimaan vallankumousta, sillä he haluavat edetä hitaasti ja säilyttää järjestelmän hyvät puolet: koulutuksen ja terveydenhuollon. Levottomuudet vain houkuttelisivat maahan Miamin telaketjukuubalaiset ja heidän perässään amerikkalaiset.

"Kuuba on myös siitä erikoinen Latinalaisen Amerikan maa, että siellä ei ole isoja roistoja. Pikkuroistoja on paljon, mutta liian suuret muutokset tappaisivat heidän bisneksensä", Pakkasvirta sanoo.

Maanpuolustuskorkeakoulun johtamistaidon professori Aki-Mauri Huhtinen katsoo Kuuban tulevaisuutta sotilaan näkökulmasta. Hän ei usko Castron valtakauden loppumisen johtavan dramaattisiin muutoksiin, saati aseelliseen vallankumoukseen kuten fundamentalistissa maissa usein käy.

Syntyvä valtatyhjiö täytetään, mutta sotilaspolitiikassakin on siirrytty voimankäytöstä neuvottelemiseen. Kaikkia vanhan vallan rakenteita ei haluta repiä hajalle, koska liian monen edut vaarantuvat.

Näin on Kuubassakin. Armeija on monin tavoin mukana esimerkiksi matkailuyrityksissä, joten sotilaiden kannattaa huolehtia, että maa pysyy rauhallisena ja turistit tyytyväisinä.

"Minä uskon perinteiseen kauppamiesajatteluun", Huhtinen sanoo. "Ja toivon, että rahalla voidaan ostaa rauhaa."

Entä karibialainen Kiina-ilmiö?

Jospa Kuuba pystyisi Kiinan tavoin säilyttämään sekä poliittisen järjestelmänsä että houkuttelemaan sijoittajia. Väestö on hyvin koulutettua ja palkat pieniä.

Kauppatieteiden tohtori Kent Wilska on epäileväinen. Hän on perehtynyt kansainväliseen liiketoimintaan 15 vuoden ajan ja tuntee bisneksen logiikan.

Kuuba-ilmiön syntyminen vaatisi markkinatalouteen siirtymistä. 11 miljoonan asukkaan Kuuba on Kiinaan verrattuna niin mitätön maa, että se ei voi sanella erityisehtoja. Maan on pakko avautua, jotta se houkuttelisi ulkomaista pääomaa ja osaamista.

Kuuban rasitteena on naapurimaa Yhdysvallat. Jotta tuotanto kannattaisi, Yhdysvaltojen pitäisi olla tuotteiden päämarkkina-alue.

Ja sehän ei nykyisessä poliittisessa tilanteessa käy.

Wilska ei ihmettelisi yhtään, vaikka Kuuban nykyinen ja seuraavakin johto jatkaisivat nykyistä linjaa: ei vaaleja, ei monipuoluejärjestelmää eikä puheita demokratiasta.

"Kuubalaiset ovat selvinneet yllättävän vaikeista tilanteista", Wilska sanoo.

"He voivat selvitä näin vielä 10-20 vuotta."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi