lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Chicagon kouluampujan motiivi on mysteeri

15.2.2008 17:07 | Päivitetty: 15.2.2008 20:12

Scott Olson / getty images

Opiskelijat surivat kuolleita tovereitaan perjantain muistotilaisuudessa.

Opiskelijat surivat kuolleita tovereitaan perjantain muistotilaisuudessa.

Chicago. Poliisi yritti perjantaina selvittää, mikä sai tunnollisena opiskelijana tunnetun 27-vuotiaan miehen ampumaan viisi ihmistä ja itsensä Pohjois-Illinoisin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Kahdella käsiaseella ja haulikolla aseistautunut mies hyökkäsi torstai-iltapäivällä yliopiston luentosaliin ja avasi tulen opiskelijoita kohti.

"Hän ampui suoraan meitä päin, sanomatta sanaakaan. Vaikutti siltä, että hän ei tähdännyt erityisesti keneenkään. Tuntui, että hän yritti vain osua niin moneen ihmiseen kuin mahdollista", kuvaili tilannetta paikalla ollut John Giovanni.

Silminnäkijöiden mukaan salissa oli ampumahetkellä runsaat sata opiskelijaa. Ampuja ehti tappaa kolme ihmistä ja haavoittaa yli kahtakymmentä ennen kuin hän ampui itsensä. Haavoittuneista kaksi kuoli vammoihinsa myöhemmin. Alun perin ammuskeluun kuolleita kerrottiin olevan kuusi.

Poliisi saapui paikalle kahden minuutin sisällä ensimmäisestä hälytyksestä, mutta tuolloin ampuja oli jo kuollut.

"Kaikki oli ohi muutamassa sekunnissa", kuvaili yliopiston poliisin päällikkö Donald Grady.

Tieto tapauksesta levisi yliopiston alueella nopeasti. Alue suljettiin muutamassa minuutissa, ja opiskelijoita kehotettiin siirtymään turvalliseen paikkaan.

Ampujan motiivista ei ollut perjantaina tietoa. Mies oli yliopiston entinen opiskelija, mutta ei ilmeisesti tuntenut ketään uhreistaan.

Poliisin keräämien tietojen mukaan mies oli lopettanut lääkityksen muutama viikko sitten ja muuttunut "arvaamattomaksi". Poliisi ei kertonut, minkälaisista lääkkeistä oli ollut kyse.

Ampujalla ei ollut aikaisempaa rikosrekisteriä ja aseet hän osti vain viikkoa ennen veritekoa. Hän ei ilmeisesti myöskään jättänyt jälkeensä minkäänlaista viestiä.

"Minulla ei ole aavistustakaan (motiivista). Tietooni ei ole tullut mitään viestiä tai uhkausta -- ampuja oli käsittääkseni erittäin hyvä oppilas, josta opettajat pitivät", yliopiston rehtori John Peters sanoi ABC-televisiokanavan haastattelussa.

Joulukuussa yliopiston turvatoimia kiristettiin, kun koulun vessojen seinille oli ilmestynyt rasistisia uhkauksia sekä viittauksia Virginia Techin kouluammuskeluun. Petersin mukaan oli kuitenkin epätodennäköistä, että uhkaukset olisivat yhteydessä torstain tapahtumiin.

Kyseessä oli jo viides ja vakavin oppilaitoksessa tapahtunut ampumavälikohtaus Yhdysvalloissa viikon sisällä.

Kaikkiaan neljä ihmistä sai surmansa Louisianassa, Kaliforniassa ja Ohiossa sattuneissa ammuskeluissa. Yhdessä välikohtauksessa vältyttiin kuolonuhreilta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.