sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Darfurin YK-joukkojen kokoonpano on vielä täysi arvoitus

1.8.2007 21:27

YK:n turvaneuvoston päätös lähettää Darfuriin 26 000 sotilaan rauhanturvajoukko otettiin maailmalla vastaan myönteisesti, mutta konkreettiset lupaukset joukkojen lähettämisestä jäivät keskiviikkona lunastamatta.

Keskiviikkona ainakin neljä Afrikan ulkopuolista maata – Ranska, Tanska, Australia ja Indonesia – ilmoittivat kiinnostuksestaan osallistua operaatioon, mutta konkreettisia lukuja ei esitetty.

YK:n päätöslauselma korostaa, että Darfuriin perustettavat Unamid-joukot kootaan pääosin Afrikan maista. Kiireinen aikataulu on herättänyt epäilyksiä siitä, kykeneekö kansainvälinen yhteisö kokoamaan joukot riittävän nopeasti.

Jo nyt Libanonin ja Kongon suuret rauhanturvaoperaatiot ovat paisuttaneet YK:n rauhanturvatoiminnan ennätyslukemiin. Joukkojen haalimista hidastavat myös sotilasoperaatiot Afganistanissa ja Irakissa.

Pitkän diplomaattisen väännön päättänyt Darfur-päätös sai maailmalla pääasiassa myönteisen vastaanoton. Myös Khartumin hallitus lupasi yhteistyötä.

"Valtaosa huolenaiheistamme otettiin huomioon. Olemme sinut päätöslauseen kanssa", Sudanin ulkoministeri Lam Akol kertoi uutistoimisto Reutersille.

Myös Darfurin tärkeimmät kapinallisjohtajat kiittelivät päätöstä. "Tämä on historiallinen hetki Darfurin asukkaille", sanoi Sudanin vapautusliikkeen (SLM) johtaja Abdelwahed Mohamed al-Nur sudanilaiselle Sudan Tribune -lehdelle, mutta jätti ilmaan varauksen: "Olemme nähneet monia YK:n turvaneuvoston päätöksiä, joita Sudan on rikkonut."

Yhdysvalloissa päätöslauselmaa arvosteltiin siitä, ettei Sudania uhata uusilla pakotteilla.

Sudan Tribune -lehden mukaan Khartumin hallitus pitää pakotepolitiikkaa Yhdysvaltain "salaisena ohjelmana, jolla ei ole mitään tekemistä Darfur-kysymyksen kanssa." Myös Kiina, Sudanin tärkein tukija ja kauppakumppani, vastusti pakotteita.

Arvostelua herätti myös YK-joukkojen mandaatin pehmentäminen. Päätöslauselma myöntää joukoille valtuuden toimia YK:n peruskirjan 7. luvun mukaan, mikä sallii voiman käytön itsepuolustukseen ja avustustyöntekijöiden sekä siviilien suojelemiseen. Mandaattia rajoitettiin kuitenkin niin, etteivät joukot saa takavarikoida laittomia aseita, vaikka alue on YK:n asevientikiellossa.

Uutistoimisto AP:n haastattelema ranskalainen ulkopolitiikan asiantuntija Dominique David pelkäsi, etteivät rikkaat maat ole kiinnostuneita osallistumaan Darfur-operaatioon, koska näköpiirissä ei ole poliittista ratkaisua.

Poliittista ratkaisua ryhdytään hiomaan perjantaina Tansanian Arushassa, kun Afrikan unionin ja YK:n välittäjät käynnistävät rauhanneuvottelut Darfurin kapinallisten ja Khartumin hallituksen välillä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.