torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

E-pillereiden estrogeeni tappaa pikkukaloja

10.3.2008 14:30

BOSTON. Pienetkin määrät lääkkeiden synteettistä estrogeenia ovat vaaraksi kaloille, totesi Karen Kidd New Brunswickin yliopistosta Yhdysvaltojen tiedeviikolla.

Naiset erittävät hieman omaa estrogeeniaan virtsaan, vaikka eivät söisikään sitä ehkäisypillereissä tai vaihdevuosivaivojen rohdoissa. Hormoni kulkeutuu luontoon, ellei jätevesiä puhdisteta kunnolla kemiallisesti.

Kiddin ryhmä toteutti seitsemän vuotta kestäneen kokeen Kanadan Ontariossa pienessä järvessä.

Tiimi oli ensimmäinen, joka tutki naishormonin pitkän ajan vaikutuksia villeihin kaloihin. Ennestään tiedetään, että aine muuttaa koiraskaloja naisellisiksi ja hidastaa naaraskalojen kehitystä.

Tiimi laittoi järveen kolmena kesänä sen verran synteettistä estrogeenia, että hormonin pitoisuus vastasi joistain kunnallisista jätevesistä mitattuja korkeita pitoisuuksia.

Sen jälkeen mudut melkein katosivat järvestä. Myös joidenkin isompien kalojen, kuten järvitaimenen, populaatiot kärsivät.

Kun hormonin lisääminen lopetettiin, pikkukalakanta elpyi kolmessa vuodessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.