lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

EU: Kannabistuotteista on tullut osa arkipäivää

11.3.2009 18:25

Evert Elzinga / anp

Kannabislikööri tuli markkinoille Hollannissa tammikuussa 2008. Tuote sisältää kannabisuutetta.

Kannabislikööri tuli markkinoille Hollannissa tammikuussa 2008. Tuote sisältää kannabisuutetta.

Bryssel. Joissakin länsimaissa jopa puolet nuorista on kokeillut kannabistuotteita, EU-komissio arvioi maailman huumetilannetta koskevassa raportissaan. Vain harvat näyttävät kuitenkin jatkavan kannabiksen käyttöä nuoruusvuosiensa jälkeen.

EU-komissio julkisti globaalia huumetilannetta koskevan raporttinsa YK:n huumeaiheisen kokouksen yhteydessä Wienissä.

Raportin mukaan huumeiden vastainen taistelu ei ole juuri kantanut hedelmää kymmenen viime vuoden aikana, vaan monella saralla tilanne on jopa pahentunut.

Komission mukaan huumeiden saatavuus ei ole juuri vaikeutunut vuoden 1998 jälkeen, vaan päinvastoin huumeiden hinnat ovat useimmissa länsimaissa jopa laskeneet 10–30 prosenttia.

Näin on tapahtunut muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa, vaikka niissä on kovennettu huumekaupasta annettuja rangaistuksia.

Kokaiinin ja heroiinin käyttö on länsimaissa vähentynyt, mutta eräissä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maissa kovien huumeiden käyttö on komission mukaan saavuttanut epidemian mittasuhteet.

Erityisen huolissaan komissio on Afganistanista, missä oopiumin tuotanto on kasvanut nopeasti viime vuosina. Boliviassa ja Perussa kokaiinituotantoa on saatu vähennettyä – tosin samaan aikaan Kolumbian kokaiinituotanto on lisääntynyt.

Komission mukaan huumeiden tuotanto ei viljelijämaita juuri rikastuta, sillä vain 1–2 prosenttia huumeiden vähittäismyyntihinnasta päätyy tuottajille.

Komissio muistuttaa myös siitä, että Afganistanin ja Kolumbian huumetuotannolla rahoitetaan terrorismia ja kapinallisten aseellista toimintaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.