1.9.2010 20:19 | Päivitetty: 3.9.2010 5:28
Kansainväliseltä varuusasemalta otetussa satelliittikuvassa näkyy hurrikaani Earlin keskus.
Washington. Yhdysvaltain itärannikkoa lähestyvä hirmumyrsky Earl on laantunut kakkosluokan myrskyksi viisiportaisella asteikolla. Hurrikaanikeskus kuitenkin muistuttaa, että Earl on yhä suuri ja voimakas hurrikaani. Myrsky on tuonut jo vaarallisen korkeita aaltoja ja tuulia Pohjois-Carolinan rannikkosaarille. Saarilta on evakuoitu tuhansia ihmisiä.
Yhdysvalloissa on kaiken aikaa laajennettu evakuointeja Earl-myrskyn tieltä. Viranomaiset ovat antaneet asukkaille käskyn poistua useilta uusilta Pohjois-Carolinan rannikon paikkakunnilta.
Tuhansia ihmisiä on jo aiemmin evakuoitu osavaltion edustan saarilta, jotka ovat suosittuja lomakohteita.
Earlin voimakkuus on kahden viime päivän aikana vaihdellut useamman kerran kolmos- ja nelosluokan välillä.
Pohjois-Carolinaan on julistettu hätätila, minkä ansiosta muun muassa polttoaineen tuontia alueelle voidaan nopeuttaa ohi normaalien rajoitusten.
11 viime päivän aikana Atlantilla on muodostunut jo neljä myrskyä, joista Earl on voimakkain.
Vaikka Yhdysvaltain itärannikko välttyisi pahimmalta, myrskyn odotetaan tuovan tullessaan korkeita aaltoja, rankkasateita ja kovia tuulia.
Presidentti Barack Obama korosti, että viranomaiset varautuvat myrskyn osalta yhä myös pahimpiin vaihtoehtoihin.
Earlin jälkeen Atlantilla on muodostunut jo kaksi uutta trooppista myrskyä, Fiona ja Gaston.
Ennusteiden mukaan Gaston-myrsky saattaa osua myös Haitiin, joka toipuu yhä tammikuussa sattuneesta maanjäristyksestä. Tuhannet järistyksestä selvinneet elävät yhä leireissä.
Myrskyn osuminen alueelle voi pahentaa maan humanitääristä katastrofia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi