lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ehdokkaita oli kaikkiaan lähes 200

13.10.2006 11:47

OSLO. Martti Ahtisaaren lisäksi varteenotettavia Nobelin rauhanpalkinnon saajaehdokkaita oli tänä vuonna puolisen tusinaa. Heidän ansionsa vaihtelivat kansanmurhien vastustamisesta ihmisoikeuksien puolustamiseen Venäjällä ja Kiinassa.

Australialaisen vedonlyöntitoimiston Centrebetin laskuilla mitattuna kisaa johti ennakkoon Martti Ahtisaari kertoimella 1,8. Ahtisaaren suurimmaksi ansioksi mainittiin vuoden 2005 rauhansopimus Indonesiassa paikallisen kapinaliikkeen kanssa.

Nobelia povattiin Ahtisaaren lisäksi tai yhdessä hänen kanssaan myös Indonesian presidentille Susilo Bambang Yudhojonolle (kerroin 5) ja paikallisen Vapaan Acehin kapinaliikkeelle (kerroin 7).

Norjan televisio NRK tosin julisti mahdolliseksi mustaksi hevoseksi Australian entisen ulkoministerin Gareth Evansin, joka osallistui Kambodzhan rauhanneuvotteluihin 1991 ja joka johtaa nykyään kansanmurhien vastaista toimintaa YK:ssa. NRK on usein veikannut voittajan oikein.

Australialainen vedonlyöntitoimisto puolestaan ei antanut Garethille minkäänlaista kerrointa.

NRK nosti esille myös kiinalaisen toisinajattelijan Rebija Kaaderin, joka on toiminut islaminuskoisiin lukeutuvan uiguuriväestön puolesta Kiinassa. Hänen vedonlyöntikertoimensa oli 8. Tsetseenien puolesta toiminut lakinainen Lydia Jusupova sai kertoimen 34.

Ihmisoikeustaistelijoista mahdollisina mainittiin lisäksi venäläinen Sergei Kovalyev (ei kerrointa), vietnamilainen munkki Thich Quang Do (kerroin 17) ja israelilainen ydinaseiden paljastaja Mordechai Vanunu (kerroin ei tiedossa).

Kaikkiaan ehdokkaita oli ennakkoon 191. Yksi heistä oli irlantilainen muusikko Bono, kertoimella 26.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.