13.4.2008 20:37 | Päivitetty: 14.4.2008 20:43
Ruotsi järkyttyi maanantaina tiedoista, joiden mukaan poliisin virkavirhe saattoi johtaa 10-vuotiaan tytön murhaan.
Taalainmaata kuohuttaneen surman tunnusti sunnuntaina 42-vuotias kuorma-autoilija, joka samalla tunnusti murhanneensa myös 31-vuotiaan naisen Falunissa 2000. Mies murtui kolmen poliisin kuulustelussa sen jälkeen kun kävi selväksi, että pikkutytön tapauksen takia otettu dna-näyte sitoi hänet myös kahdeksan vuotta vanhaan murhaan.
Poliisin menettely tutkitaan, koska se sai jo viime marraskuussa nimettömän vihjeen, jonka mukaan 42-vuotias oli Falunin murhaaja. Vihje jätettiin kuitenkin käsittelemättä, eikä dna-näytettä otettu.
”Olisimmeko voineet estää tragedian”, lääninpoliisimestari Sven-Olov Hellberg kysyi lehdistötilaisuudessa itseltään.
42-vuotias tunnusti myös yhden raiskausyrityksen vuodelta 2006. Hänet on aiemmin tuomittu itsensäpaljastamisrikoksesta. Nyt poliisi aikoo kuulustella kuorma-autoilijaa myös 30-vuotiaan naisen murhasta Avestassa 2006 ja muista ratkaisemattomista murhista.
”Ei kai voi sulkea pois mahdollisuutta, että uusia epäilyjä tulee. Sitä vähän huolestuu, kun joka kuulustelussa putkahtaa esiin uusia asioita. Itse hän sanoo, että enempää ei ole”, miehen asianajaja sanoi uutistoimisto TT:lle.
10-vuotias Engla Juncosa Höglund katosi toissa lauantaina matkalla jalkapalloharjoituksista kotiin. Murhaajan jäljille päästiin sivullisen sattumalta ottamien valokuvien perusteella. Poliisin tunteet olivat maanantaina ristiriitaiset.
”Olemme tyytyväisiä, että löysimme tytön, mutta ajattelen paljon olisimmeko aiemmin voineet tehdä jotain, joka olisi estänyt tapahtumat”, sanoi lääninrikospoliisin johtaja Anders Pettersson.
Ruotsi lakkautti 2006 säästösyistä sarjamurhaajien tavoittamiseksi ylläpidetyn Viclas-rekisterin vakavista rikoksista.
Tytön ruumis löydettiin Gästriklandista kello 18.25 Ruotsin aikaa. Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan mies oli haudannut ruumiin maahan.
Miestä edustavan asianajajan mukaan epäilty tunnusti ensin surmanneensa Pernilla Hellgrenin Falunissa vuonna 2000. Tunnustukset olivat miehelle "suuri helpotus", asianajaja Jan Kyrö sanoi Ruotsin radiolle.
Engla-tytön etsintöihin on osallistunut kymmeniä poliiseja ja satoja vapaaehtoisia. Hänen vanhempansa saivat tiedon ruumiin löytymisestä ja epäillyn tunnustuksesta sunnuntaina iltapäivällä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi