perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Ensimmäinen Facebook-huijaus paljastui Ruotsissa

12.12.2007 10:13

tukholma. Ensimmäinen huijaus internetin suositussa tapaamispaikassa Facebookissa on paljastunut Ruotsissa.

Skånelaiselta naiselta huijattiin tuhansia kruunuja vanhan tuttavan nimissä. Vanhana ystävänä esiintynyt henkilö houkutteli naisen amerikkalaisen petkuttajan käsiin, kirjoittaa Sydsvenskan.

"Vanha koulukaveri, jonka kanssa olin ollut yhteydessä, kertoi amerikkalaisesta lotosta", nainen kertoi sanomalehdelle.

Nainen ilmoittautui lottoarvontaan, jonka jälkeen hän sai puhelun Yhdysvalloista. Nainen sai kuulla voittaneensa Floridan-matkan. Häneltä pyydettiin pankkikortin numero; naisen oli määrä maksaa pieni osa matkakuluista itse. Liian myöhään naisen epäilykset heräsivät. Ennen kuin hän ehti sulkea pankkitilinsä, oli tuhansia kruunuja kadonnut.

Naisen vanha koulutoveri uskoo, että joku kaappasi hänen yksityisen Facebook-sivustonsa petkutusyritystä varten.

Rikskriminalenin it-rikollisuuteen erikoistuneen poliisin Anders Ahlqvistin mukaan aiemmin ei ole paljastunut vastaavaa Facebookissa. Mutta Ahlqvist ei ole yllättynyt:

"Uudenlaisia huijausyrityksiä syntyy joka viikko", Ahlqvist sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.