7.8.2006 21:21
Taitoluistelun olympiakultamitalisti Wolfgang Schwarz saapui oikeuteen käsiraudoissa.
Wien. Entinen tähtiurheilija tuomittiin Itävallassa maanantaina kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen sieppaushankkeen suunnittelusta. Tuomittu on taitoluistelun kultamitalin Grenoblen vuoden 1968 olympialaisissa voittanut Wolfgang Schwarz.
Tuomion mukaan Schwarz aikoi siepata vauraan romanialaisen liikemiehen teini-ikäisen tyttären ja vaatia tämän vapauttamisesta kolmen miljoonan euron lunnaat.
Schwarz yllätti oikeuden maanantaina myöntämällä syyllisyytensä osan syytteistä. "Hyvä on, myönnän että oli minun ajatukseni siepata nainen. En osaa selittää sitä", Schwarz sanoi.
Syyttäjä Christian Temschin mukaan rikoshankkeen motiivina oli "ahneus ja itsekkyys". Nykyisin 59-vuotias Schwarz on silmälasipäinen, tanakka, hyvin pukeutunut liikemies, jonka olemuksessa ei näy merkkejä menneen urheilu-uran kieltäymyksistä.
Syyttäjän mukaan Schwarz tuntee "suorastaan selittämätöntä vetoa" puoli- ja alamaailman elämäntyyliin.
Liikemiesurallaan Schwarz on aiemmin joutunut kahdesti oikeuteen ihmiskaupasta syytettynä. Joulukuussa häntä syytettiin liettualaisnaisten toimittamisesta Baltian maista Itävallan bordelleihin.
Vuonna 2002 hän tunnusti "auttaneensa" yhteensä viittä venäläistä ja liettualaista naista töihin bordelliin Itävallassa. Tuolloin langetettua puolentoista vuoden tuomiota ei pantu toimeen Schwarzin sairastumisen vuoksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi