perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Ernesto heikentyi, John hätyyttelee Meksikon länsirannikkoa

30.8.2006 7:26

JOE RAEDLE / AFP

Floridassa ihmiset suojaavat omaisuuttaan trooppiselta myrskyltä Ernestolta. Rogelio Perez laittaa suojia kauppansa ikkunoiden eteen.

Floridassa ihmiset suojaavat omaisuuttaan trooppiselta myrskyltä Ernestolta. Rogelio Perez laittaa suojia kauppansa ikkunoiden eteen.

Havanna/miami. Miami/Mexico. Trooppiseksi myrskyksi heikentynyt Ernesto on saapunut Floridaan. Yhdysvaltain kansallisen hirmumyrskykeskuksen mukaan myrsky rantautui Florida Keys -saariryhmän kohdalla. Se toi mukanaan rankkasateita osiin Etelä-Floridaa.

Osavaltiossa on julistettu hätätila, ja ihmiset ovat hamstranneet bensaa, pattereita sekä muuta tavaraa. Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan myrsky saattaa kuitenkin aiheuttaa myöhemmin tällä viikolla uusia hirmumyrskyvaroituksia.

Luoteis-Floridasta myrskyn ennustetaan suuntaavan merelle ja kurvaavan takaisin rannikolle Georgian ja Pohjois-Carolinan liepeillä. Ernesto ryöpytti jo sateillaan Kuubaa, mutta suurilta vahingoilta saarella vältyttiin.

Väli-Amerikan alueella pyörii myös toinen trooppinen myrsky John, joka on tuonut Meksikon etelä- ja länsiosiin raskaita sateita. Yhdysvaltain hirmumyrskykeskuksen mukaan Tyynellämerellä pyörivä John kasvoi tiistai-iltaan mennessä kolmannen asteen pyörremyrskyksi. Sen nopeus oli noin 185 kilometriä tunnissa.

Pyörremyrsky saattaa säätieteilijöiden mukaan voimistua, mutta sen ei odoteta iskevän suoraan maihin.

John on vajaan 300 kilometrin päässä Acapulcosta, ja se liikkuu rannikon suuntaisesti kohti lounaaseen. Pyörremyrskyn pelätään aiheuttavan Acapulcossa ja muissa rantakohteissa tulvia ja mutavyöryjä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.