31.1.2007 22:26
BRYSSEL. Suunnitelma turhan lainsäädännön karsimiseksi Euroopan unionissa näkyy tänä vuonna selvästi europarlamentin kalenterissa, sillä lainsäädäntöhankkeita on nyt roimasti aiempaa vähemmän.
"Olen huolissani siitä, ettei europarlamentilla ole mitään tekemistä, koska komissiolta on tullut hyvin vähän lakiehdotuksia. Monet saattavatkin kysyä itseltään, että mitä he oikeastaan tekevät Brysselissä aikaansa tuhlaamassa", europarlamentin liberaaliryhmän puheenjohtaja Graham Watson totesi hiljattain toimittajille.
Viime vuonna europarlamentin käsittelyssä oli 112 varsinaista lainsäädäntöhanketta, kun tänä vuonna määrä romahtaa 76:een. Urakka on normaalia vähäisempi myös pidemmällä aikavälillä, sillä vuodesta 2000 lähtien europarlamentti on käsitellyt keskimäärin 92:ta lakia vuosittain.
Europarlamentissa on pelätty sitä, että lainsäädäntötyön väheneminen lisää europarlamentin jäsenten tekemiä niin kutsuttuja oma-aloitemietintöjä, joilla ei ole minkäänlaista vaikutusta lainsäädäntöön.
"Mielestäni europarlamentin päätehtävä on vaikuttaa unionin kehitykseen lainsäädännöllä. Useimmiten oma-aloitemietinnöt jäävät pöytälaatikkoihin eikä niitä kaipaa sieltä kukaan", arvioi euroedustaja Piia-Noora Kauppi (kok).
Kaupin mukaan komission lupaus lainsäädännön vähentämisestä onkin johtanut oma-aloitemietintöjen määrän lisääntymiseen, koska mepit eivät halua olla toimettomia.
"Ei tässä turhautumisesta ole kyse", arvioi puolestaan edustaja Riitta Myller (sd).
Molemmat suomalaisedustajat kannattavat typeryyksien karsimista unionin lainsäädännöstä. Myller on kuitenkin huolestunut siitä, että karsintatalkoissa saattaa jokin tärkeä asia jäädä ilman lainsäädäntöä.
"Kysymys on siitä, onko tämä haitaksi unionin idealle. Onko esimerkiksi vaarana se, että sisämarkkinalainsäädäntöön jää joitain aukkoja. Periaate ei voi olla se, että lainsäädäntöä tehdään vähemmän vaan se, että säädetään siitä mikä on oikeasti tärkeää", Myller pohtii.
Kauppi arvioi, ettei EU:n lainsäädännön tarkoituksena voi olla euroedustajien pitäminen työllistettyinä.
"On järkevää, että nyt keskitytään jo sovittujen lakien toimeenpanemiseen", Kauppi arvioi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi