lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Expressen-lehti kävi Kauhajoen surutaloissa ennen poliisia

3.10.2008 16:59

Tea Karvinen / lehtikuva

Muistokynttilöistä tuli osa Kauhajoen maisemaa kouluammuskelun jälkeen.

Muistokynttilöistä tuli osa Kauhajoen maisemaa kouluammuskelun jälkeen.

Ruotsalaisen Expressen-lehden toimittaja ehti ainakin kolmen Kauhajoen kouluampumisten uhrien omaisten luo ennen viranomaisia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ruotsin Journalistiliitto verkkosivuillaan.

Suruviestiä poliisin kanssa vienyt pappi Kaj Engström vahvistaa Helsingin Sanomille, että hän oli mukana yhdessä perheessä, jossa oli jo käyty ennen kuin hän tuli paikalle.

"Olimme ilmoittaneet etukäteen omaisille tulostamme. Kun tulimme, omaiset olivat tuohduksissaan ja kertoivat, että varttitunti sitten ovelle ilmestyi nainen ja mies tuomaan suruviestiä", Engström sanoo.

Nainen ja mies osoittautuivat Expressenin toimittajiksi ja omaiset olivat käynnistä hyvin pahoillaan.

Engström arvioi, että kyseessä voi olla väärinkäsitys, sillä omaiset odottivat poliisin delegaatiota.

"Jotakin epäselvyyttä siinä on kuitenkin ollut, sillä eivät he varmaan aivan yksiselitteisesti ole sanoneet, että 'olemme Expressen-lehdestä, päivää'".

Engström on kuullut poliisilta myös kahdesta muusta tapauksesta, jossa ruotsalainen toimittaja ja tämän suomalainen tulkki olivat tulleet kouluammuskelussa perheenjäsenen menettäneiden koteihin ennen viranomaisia.

"Yhtä tuohduksissa sielläkin oltiin", Engström sanoo.

Expressenin toimituspäällikkö Viveca Hansson kiistää, että lehden toimittaja olisi esiintynyt minään muuna kuin toimittajana.

"Se olisi täysin ohjeistustamme vastaan. Toimittajamme jätti perheille myös käyntikorttinsa", Hansson sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.