lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Fidel Castro: Obama on vilpitön mies

22.1.2009 8:34

Claudia Daut / REUTERS, Justin Sullivan / Getty Images

Kuuban entisen johtajan Fidel Castron mukaan Barack Obama uskoo vahvasti kaikkeen sanomaansa.

Kuuban entisen johtajan Fidel Castron mukaan Barack Obama uskoo vahvasti kaikkeen sanomaansa.

Havanna. Kuuban entinen johtaja Fidel Castro ylistää tuoreimmassa kolumnissaan Yhdysvaltojen tuoretta presidenttiä Barack Obamaa. Castron mukaan Obama on vilpitön mies, joka uskoo vahvasti kaikkeen sanomaansa.

Castron mielestä Obamalla on paljon hyviä ideoita, mutta "useat kysymykset jäävät yhä ilman vastausta". Yksi näistä on Castron mukaan se, kuinka tuhlaavainen kulutusyhteiskunta voi pelastaa ympäristön.

Castron kolumni julkaistiin www.cubadebate.cu-sivustolla. Yleensä hyvin tuotteliaalta Castrolta ei ollut ilmestynyt uusia kirjoituksia viiteen viikkoon, ja monet arvelivat jo 82-vuotiaan viruvan kuolinvuoteellaan.

Kuubassa vieraillut Argentiinan presidentti Cristina Fernandez kertoi kuitenkin tavanneensa Castron keskiviikkona.

Hän oli tuolloin kertonut Fernandezille seuranneensa Obaman virkaanastumisseremoniaa televisiosta.

Fidel Castron kommentit julkaistiin pian sen jälkeen, kun Kuuban presidentti Raul Castro toivotti Obamalle onnea työhön. Samalla Raul Castro totesi, että Obama vaikuttaa "hyvältä mieheltä".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.