24.11.2009 13:52 | Päivitetty: 24.11.2009 17:04
Poliisi peitti joukkomurhan uhrien ruumiita bananilehdillä.
Manila. Filippiineillä ainakin 46 ihmistä on saanut surmansa poliittiseen välienselvittelyyn liittyvässä joukkomurhassa, kertoo poliisi.
Joukkomurhasta epäillään aseistautuneita miehiä, joiden uskotaan toimivan eteläisen maakunnan kuvernöörin laskuun. Miehet sieppasivat eilen yli 40 ihmistä ja heistä 22 löytyi surmattuna eilen. Tänään on löydetty lisäksi 24 ihmisen ruumiit.
Joukkomurhan syy on paikallisvaalikamppailu. Satakunta aseistautunutta miestä hyökkäsi nykyisen kuvernöörin tulevan vastaehdokkaan kannattajien kimppuun ja surmasi heidät teloitustyyliin maanantaina.
Väijytyksen uhriksi joutui autosaattue, jossa Mangudadatun klaanin naiset olivat matkalla rekisteröimään suvun miesjäsentä kuvernöörinvaaliehdokkaaksi.
Joukkomurhan teettäjäksi epäillään hallitsevaa Ampatuanin klaania, jonka päämies Datu Andal Ampatuan on alueen nykyinen kuvernööri ja haluaisi poikansa seuraajakseen.
"Epäillyt ovat Ampatuanin henkivartioita, paikallisia poliiseja ja eräitä rikollisia", sanoi armeijan tiedottaja, kenraaliluutnantti Romeo Brawner.
Uhreista ainakin 10 on journalisteja, mutta kuolleiden toimittajien määrä voi olla jopa 23.
Pariisissa päämajaansa pitävä Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan kyse on historian pahimmasta journalisteja vastaan tehdystä iskusta.
"Lahjuksia ottaville poliitikoille työskentelevien rosvojen hillitön väkivalta on johtanut verenvuodatuksen, jota ei voi käsittää", järjestö sanoi tiedotteessaan.
Mindanaon saarella sijaitsevaan Maguindanaon maakuntaan on julistettu poikkeustila veriteon takia.
Presidentti Gloria Arroyo vannoi, ettei syylliset saatetaan vastuuseen.
"Kukaan ei ole pyhä lehmä", vakuutti sisäministeri Ronaldo Puno.
Ampatuanin klaanin varmistuminen veriteon tekijäksi olisi kiusallista Arroyolle, koska klaani tuki häntä presidentinvaalissa.
Filippiinien verilöylyn pääepäilty antautui 26.11.2009
Filippiinien verilöylyn jäljiltä löytynyt jo lähes 60 kuollutta 25.11.2009
Filippiinien verilöylyn takana presidentin liittolainen 25.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi